Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on laatinut uuden vuoteen 2040 saakka ulottuvan väestöennusteen. Koronapandemian aiheuttamien poikkeustilanteen vuoksi väestöennusteesta on tehty kolme eri…
Lue lisää
Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on laatinut uuden vuoteen 2040 saakka ulottuvan väestöennusteen. Koronapandemian aiheuttamien poikkeustilanteen vuoksi väestöennusteesta on tehty kolme eri…
Lue lisääKevään 2021 Maakunnan tila -katsauksessa pureudutaan kuntatalouden tulevaisuudennäkymiin sekä koronakriisin vaikutuksiin Varsinais-Suomen työllisyys- ja väestökehitykseen. Lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Turun museokeskuksen…
Lue lisääTurun seudun muuttovirroissa näkyi koronavuoden aikana hyvin selkeä kehyskuntien muuttovetovoiman kasvaminen. Seudun sisempien kehyskuntien (Kaarina, Raisio, Lieto ja Naantali) yhteenlaskettu…
Lue lisääVarsinais-Suomen kunnista asukasluku kasvoi vuonna 2020 eniten Turun kaupungissa. Turun väestönkasvu kuitenkin hidastui hieman, sillä vuonna 2019 Turun asukasluku kasvoi…
Lue lisääVarsinais-Suomen kunnat saivat kuluvan vuoden maalis–heinäkuussa muualta Suomesta muuttovoittoa yhteensä noin 500 henkilöä, mikä on yli sata henkilöä enemmän kuin…
Lue lisääKesän 2020 Maakunnan tila -katsauksessa tarkastellaan koronapandemian vaikutuksia työllisyys- ja väestökehitykseen sekä ilmastomuutoksen tilannetta, seurauksia ja vaadittavia sopeutumistoimia Varsinais-Suomessa. Koronapandemian…
Lue lisääSuomen maakunnat pärjäävät erittäin huonosti alueellisen potentiaalin indeksillä mitattuna. Parhaat indeksipisteet saavat pohjoismaiset pääkaupunkialueet: Oslo, Kööpenhamina, Tukholma ja Reykjavik. Vaikka Uusimaa sijoittuu mittarilla näiden jälkeen viidenneksi, jäävät Pohjanmaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa pohjoismaiden maakuntien keskikastiin. Huolestuttavinta kuitenkin on, että listan häntäpää muodostuu lähes yksinomaa suomalaisista maakunnista.
Lue lisääSyksyn 2019 Maakunnan tila -katsauksen teemana on luonnon monimuotoisuus. Luonnon monimuotoisuus turvaa ihmiselle elintärkeitä palveluja kuten kasvien pölytys, makea vesi,…
Lue lisääTilastokeskuksen uuden väestöennusteen mukaan Varsinais-Suomi on tulevaisuudessa yksi harvoista kasvavista maakunnista. Varsinais-Suomen kasvu kuitenkin hiipuu voimakkaasti. Jos syntyvyyden ja muuttoliikkeen…
Lue lisääSaaristomeren vesien tilassa on vielä paljon parannettavaa, vaikka jätevesien käsittely onkin viime aikoina tehostunut. Erityisesti maataloudesta, haja-asutuksesta ja metsätaloudesta aiheutuva…
Lue lisää