Saaristomeren tilassa yhä paljon parannettavaa

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Saaristomeren tilassa yhä paljon parannettavaa

Saaristomeren vesien tilassa on vielä paljon parannettavaa, vaikka jätevesien käsittely onkin viime aikoina tehostunut. Erityisesti maataloudesta, haja-asutuksesta ja metsätaloudesta aiheutuva hajakuormitus heikentää yhä merkittävästi Saaristomeren tilaa, todetaan Varsinais-Suomen liiton julkaisemassa Maakunnan tila -katsauksessa, jonka teemana keväällä 2019 on Saaristomeren tila.

Jokivarsien ja saariston maatalous on Saaristomeren sisäosien suurin kuormittaja. Vaikka maatalousyrittäjät toimivat ympäristösäädösten ja ympäristökorvausjärjestelmän puitteissa, huuhtoutuu vesistöihin liikaa ravinteita, jotka päätyvät lopulta rehevöittämään merialuetta.

Saaristomeren ravinnekuormitusta onkin saatava edelleen vähentymään. Maataloudessa on tehty vesiensuojelutoimia jo pitkään, mutta meren kuormitus ei ole olennaisesti pienentynyt. Osittain tämä johtuu siitä, että toimenpiteet vaikuttavat maaperässä hitaasti. Myös ilmastonmuutos vaikuttaa merien tilaan.

Uusi ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelma ”Veden vuoro” on historiallisen suuri panostus vesiensuojeluun. Siinä tehdään konkreettisia tekoja vesistöjen tilan parantamiseen, joista yksi on kipsin levittäminen pelloille yhteistyössä maataloustuottajien kanssa. Kipsi ansiosta maaperään sitoutunutta fosforia huuhtoutuu vähemmän, ja sen vaikutus veden laatuun näkyy nopeasti. Ensimmäinen laaja-alainen kipsin levitys toteutetaan syksyllä 2020.

– Maatilojen kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä ei voi korostaa liikaa. On ehkä jopa ainutlaatuista, että maataloustuottajat ja ympäristöviranomainen yhteistyössä edistävät vesien ja meren tilan paranemista näin suuressa mitassa, toteaa vesiyksikön päällikkö Mirja Koskinen Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Kipsin levityksestä kiinnostuneiden maatilojen kartoitus alkaa tulevana syksynä, mutta mukaan voi ilmoittautua jo nyt ottamalla yhteyttä Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Kipsin levitykseen voi kuitenkin tutustua jo tänä kesänä OKRA maatalousnäyttelyssä Oripäässä.

Saaristomeren tilan lisäksi Maakunnan tila -katsauksessa käsitellään tuoreimpia työllisyyden ja väestön kehitystrendejä. Varsinais-Suomen työllisyystilanne on parantunut tasaisesti jo usean vuoden ajan, ja työllisyysasteen trendi oli vuoden alussa 73,5 %. Vaikka työllisyyden kasvu on hidastunut hieman, hätyyttelee työllisten määrä maakunnassa ennätystasoa.

Varsinais-Suomen väestö puolestaan kasvaa noin 1 500 uudella asukkaalla vuodessa. Kasvu on ensisijaisesti seurausta muuttovoitosta sekä ulkomailta että muualta Suomesta. Alhaisen syntyvyys pienentää maakunnan asukaslukua noin tuhannella asukkaalla vuodessa, mutta syntyvyyden lasku näyttää pysähtyneen vuoden alussa. Jää nähtäväksi onko kyseessä tilapäinen muutos vai pidempiaikainen käänne kehitystrendissä.

Kartta Saaristomeren keskimääräisestä fosforipitoisuudesta 2012-2017

Saaristomeren fosforipitoisuuden analyysi: Varsinais-Suomen ELY-keskus
Artikkelin kuvituskuva: John Nurmisen säätiö / Jukka Nurminen