Lounaistiedon harjoittelijat keränneet uusia työelämätaitoja

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Lounaistiedon harjoittelijat keränneet uusia työelämätaitoja

Olen Suvi Ryttäri, kolmannen vuoden maantieteen opiskelija Turun yliopistosta. Valmistuin juuri luonnontieteiden kandiksi ja syksyllä aloitan maisterivaiheen paikkatiedon erikoistumisalalla. Paikkatiedossa minua erityisesti kiinnostaa kaukokartoitus ja paikkatiedon yhdistäminen luonnonmaantieteeseen. 

Työskentelen Lounaistiedolla korkeakouluharjoittelijana tämän kesän ajan. Tähän mennessä olen työskennellyt muun muassa Varsinais-Suomen virkistyskartan (Virma) ja erilaisten datan visualisointien parissa. Sain myös tehdä Vakka-Suomen Sanomien lehtiartikkeliin kartan! Vapaa-ajalla tykkään niin urheilla ja nähdä kavereita kuin myös olla rauhassa kotona. 

Olen Juha Iho ja olen koulutukseltani yleisen historian FM Turun yliopistosta. Yliopistossa luin sivuaineina kulttuurihistoriaa, mediatutkimusta ja Itä-Aasian opintoja. Viimeisimmissä edeltävissä töissäni olen ollut töissä Turun Museokeskuksessa ja toiminut itsenäisenä sukututkijana. Minulla ei ollut aikaisemmin juuri kokemusta paikkatiedosta, kun aloitin tänä keväänä selvittelemään Lounaistiedon karttapalvelun palvelupisteaineiston tilaa. Kokemusta minulla on kuitenkin tiedon hakemisesta ja tulkitsemisesta eri lähteistä, joten pystyin hyödyntämään tätä työtehtävissäni. 

Lounaistiedolla olen oppinut uutta ja viettänyt suurimman osan ajastani tutkiessa OpenStreetMapin (OSM) ja Palvelutietovarannon (PTV) aineistoja ja miten ne ovat edustettuina palvelupisteaineistoissa. Tämän pohjalta olen kartoittanut puutteita aineistoissa, mahdollisia korjauksia ja miten karttapalvelua voitaisiin kehittää eteenpäin. Aineistojen selaamisen lisäksi ole tehnyt erilaisia viestinnän tehtäviä, kuten englanninkielisiä käännöksiä dataportaaliin. Vapaa-aikani vietän pääasiassa kuluttamalla eri medioiden sisältöjä ja viettämällä aikaa kavereiden kanssa. Tai tarpeen vaatiessa ihan vaan kotona rentoutumassa.