Yritysten liikevaihdon kasvu jatkuu tasaisena

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Yritysten liikevaihdon kasvu jatkuu tasaisena

Varsinais-Suomen yritysten suhdannenäkymät ovat olleet viime aikoina myönteisiä. Positiivinen rakennemuutos näkyy selvästi yritystoiminnassa, sillä Tilastokeskuksen ennakkotilastojen mukaan yritysten liikevaihdon kehitys kasvaa maakunnassa tasaisesti. Yritysten liikevaihto on kasvanut tasaisesti myös koko maassa, joskin hieman Varsinais-Suomea hitaampaa vauhtia.

Nopeimmin on kasvanut rakennusala, jolla yritysten liikevaihto oli vuoden 2018 alussa 30 % vuoden 2015 tasoa korkeampi. Euromääräisesti maakunnan selvästi suurin toimiala teollisuus on kasvanut samaa vauhtia kaikkien yritysten kanssa. Varsinais-Suomen teollisuustuotantoa kannattelee vahva vientiteollisuus, jossa liikevaihdon kasvu on ollut selvästi teollisuustuotannon kokonaistilannetta nopeampaa.

Kaupan alan liikevaihdon kasvu on jäänyt hieman keskimääräistä kehitystä hitaammaksi, vaikka silläkin liikevaihto on kasvanut tasaisesti jo parin vuoden ajan. Sen sijaan palvelualalla, joka kasvoi tasaisesti myös laskusuhdanteen aikana, on havaittavissa pientä liikevaihdon kasvun tasaantumista, mutta jää nähtäväksi, kuinka pysyvä tämä notkahdus on.

Varsinais-Suomen liitossa seurataan yritysten suhdannekehitystä kahdesti vuodessa. Seuraava tilannekatsaus tehdään alkuvuodesta 2019, jolloin tarkastellaan yritysten liikevaihdon kehitystä syyskuuhun 2018 saakka.

Julkaistu 24.9.2018