Vieraskynä: Lounaistiedon tapahtumista uusia ideoita paikkatiedon hyödyntämiseen

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Vieraskynä: Lounaistiedon tapahtumista uusia ideoita paikkatiedon hyödyntämiseen

Keväällä 2024 Lounaistieto on järjestänyt yhdessä Turun yliopiston kanssa useita paikkatietotapahtumia, joiden järjestelyyn me opiskelijat olemme päässeet osallistumaan. Kuukausittain järjestetyissä LIH open house -aamukahvitilaisuuksissa olemme toimineet apukäsinä erilaisissa käytännön järjestelyissä. Samalla olemme päässeet kuulemaan esityksiä mielenkiintoisista paikkatietoon liittyvistä aiheista. Meille paikkatietotutkimukseen erikoistuville opiskelijoille tapahtumat ovat siis olleet antoisia, ja olemme saaneet tutustua erilaisiin avoimen paikkatiedon soveltamismahdollisuuksiin ja muihin ajankohtaisiin teemoihin, kuten tekoälyyn.

Kevään kerran kuussa järjestetyt LIH open house -aamukahvitilaisuudet ovat Location Innovation Hubin toimintaa tukevia aluetapahtumia, joiden kantavana teemana on ollut paikkatietoteknologioiden hyödyntäminen liiketoiminnassa. Paikkatietoa on mahdollista soveltaa lukemattomilla eri tavoilla, mikä avaa ovia uusille innovaatioille. Tämä luo mahdollisuuksia sekä suurille että pienille yrityksille. Opiskelijoina on ollut inspiroivaa olla kuuntelemassa yritysvieraiden monipuolisia esityksiä avoimen paikkatiedon hyödyntämisestä. LIH open house -tilaisuudet ovat rentoja matalan kynnyksen tapahtumia, joihin kaikki paikkatiedosta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Tapahtumiin on helppo osallistua ja niissä mielenkiintoiset, jopa sparraavat keskustelut ovat taattuja.

Aamukahvitapahtumien lisäksi olimme mukana huhtikuussa järjestetyssä Aluetietofoorumissa ja sen jälkeisessä Geomob afterwork-tapahtumassa. Näissä tapahtumissa kuulimme kiinnostavia esityksiä paikkatiedon sovelluskohteista sekä yritysten että muiden organisaatioiden näkökulmasta. Aluetietofoorumin teemana oli tänä vuonna satelliittidatan mahdollisuudet, ja tapahtuma tarjosi monipuolisia esityksiä aiheesta. Kuulimme muun muassa kaukokartoituksen käytöstä kriisialueilla, luonnon tilan seurannassa sekä arkeologian kontekstissa. Esitykset herättivät yleisössä paljon kysymyksiä, joten esittäjien ja yleisön välille syntyi mukavaa keskustelua. Kahvitauolla puheensorina täytti huoneen, sillä paikalla oli runsaasti väkeä. Geomobissakin osallistujia oli monipuolisesti aina opiskelijoista asiantuntijoihin. Pääsimme myös seuraamaan jännittävää äänestystilannetta, kun yleisö valitsi tapahtuman esityksistä mielestään parhaimman paikkatietoon pohjautuvan ratkaisun. Kaikissa kevään tapahtumissa yhteistä on ollut verkostoituminen paikkatiedon parissa, johon on ollut ilo osallistua!

P.S. Kevään viimeinen open house aamukahvitilaisuus järjestetään 7.6, tervetuloa mukaan! Jos haluat pysyä jo kuulolla syksyn tapahtumatarjonnasta ja liittyä sähköpostilistalle, voit laittaa viestiä info@lounaistieto.fi.

Kirjoittajina maantieteen opiskelijat:

Jenni Autere, Suvi Ryttäri, Anni Simola