Työpaikkakato pysähtymässä vuonna 2016

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Työpaikkakato pysähtymässä vuonna 2016

Työpaikkojen määrä on laskenut tasaisesti Varsinais-Suomesta vuodesta 2011. Vuoden 2014 loppuun mennessä työpaikkoja oli hävinnyt lähes 10 000, ja niiden määrä oli tuolloin samalla tasolla kuin vuonna 1999, vaikka maakunnan asukasluku on samana aikana kasvanut lähes 30 000 asukkaalla. Varsinais-Suomen liitossa tehdyn ennusteen mukaan työpaikkojen väheneminen näyttäisi kuitenkin pysähtyvän kuluvan vuoden aikana.

Jos koko maakunnan työpaikkamäärä on vuoden 1999 tasolla, ovat seutukunnittaiset erot kuitenkin suuria. Vain Turun seudulla työpaikkamäärä on ollut koko 15 vuoden tarkastelujaksolla korkeampi kuin lähtövuotena. Loimaan, Turunmaan ja Vakka-Suomen seuduilla työpaikkamäärä on hieman alemmalla tasolla kuin 1999, mutta Vakka-Suomessa ainoana seutukuntana viimeaikainen kehitys on ollut nousujohteista. Sen sijaan Salon seudulla työpaikkamäärä on romahtanut yli 20 % alemmalle tasolle kuin vuonna 1999. Salon seudulla työpaikkaennuste näyttää kuitenkin aavistuksen myönteisemmältä kuin muissa seutukunnissa.

Työpaikkamäärän tarkastelu perustuu Tilastokeskuksen tietoihin, jotka julkaistaan lähes kahden vuoden viiveellä tilastointihetkestä (joulukuun 2014 tiedot syyskuussa 2016). Pitkän tilastoviiveen vuoksi Varsinais-Suomen liitossa on laadittu työpaikkaennuste, joka perustuu toteutuneeseen työttömyyskehitykseen. Ennusteisiin liittyy aina epävarmuutta, mutta yleisesti työttömyys- ja työpaikkakehityksen välinen yhteys on voimakas, mikä lisää ennusteen luotettavuutta.