Matkailualan kesän liikevaihto ei yltänyt viime vuoden tasolle

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Matkailualan kesän liikevaihto ei yltänyt viime vuoden tasolle

Koronakriisi on näkynyt Varsinais-Suomen yritysten liikevaihdon kehityksessä hyvin eri tavoin. Varsinais-Suomelle tärkeistä aloista vahvimmin on kehittynyt ICT-ala, jolla liikevaihto on kasvanut 50 % vuoden 2015 tasosta. Myös liike-elämän palvelujen liikevaihto on kasvanut tasaisesti koronapandemiasta huolimatta, ja valmistavan teknologiateollisuudenkin kasvu näyttää toistaiseksi hiipuneen vain hieman.

Sen sijaan matkailualalla liikevaihdon pudotus oli hurjaa, sillä alaan laskettavien matkailu-, ravitsemus- ja tapahtuma-alan yritysten liikevaihto romahti keväällä. Vaikka liikevaihdon trendin tasomuutos ei muodostunut yhtä syväksi kuin vielä keväällä näytti, jäi matkailuklusterin liikevaihto kesänkin aikana selvästi vuoden 2019 tasoa pienemmäksi. Saariston matkailuyrittäjien hyvin mennyt kesäkausi ei näytä nostaneen koko alaa kuiville, ja syyskuussa liikevaihdon lasku on jälleen syventynyt.

Yritysten liikevaihdon kehityksen seuranta perustuu työ- ja elinkeinoministeriön kautta saataviin päätoimialojen tietoihin sekä Varsinais-Suomen liiton hankkimiin täydentäviin tietoihin valmistavan teknologiateollisuudesta, liike-elämän palveluluista sekä matkailu- ja ICT-aloilta. Lounaistiedossa seurataan suhdannekehitystä kahdesti vuodessa, mutta koronakriisin vuoksi seurantaa on nopeutettu tilaston lisätilauksilla. Seuraava tilannekatsaus tehdään tammikuussa 2021, jolloin tarkastellaan yritysten liikevaihdon kehitystä marraskuulle 2020 saakka.