Maakunnan tila: väestökehitys koronaa edeltävällä tasolla

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Maakunnan tila: väestökehitys koronaa edeltävällä tasolla

Varsinais-Suomen väestökehitys on palannut kuluvan vuoden aikana lähelle pandemiaa edeltänyttä tasoa. Suurin muutos väestökehityksessä on Turun palaaminen maakunnan väestökasvun selväksi veturiksi.

Turun väestönkehitys nousi kuluvan syksyn aikana vuositasolla yli 2 000 asukaan kasvuun, millä tasolla se on aiemmin ollut vuonna 2018. Sen sijaan korona-aikana nopeasti kasvaneissa Turun kehyskunnissa väestönkasvu on hidastunut. Erityisen selvästi kasvun hidastuminen näkyy Kaarinassa ja Raisiossa, joiden kasvuluvut ovat pudonneet alle puoleen edellisen vuoden tasosta

Väestökehityksen palautuminen koronapandemiaa edeltäneeseen tilanteeseen näkyy myös koko maakunnan mittakaavassa. Pandemian aikana väestökehitys parani kaikissa seutukunnissa. Kuluvan vuoden aikana kehitys on kuitenkin heikentynyt muualla paitsi Turun seudulla.

Varsinais-Suomi saa tällä hetkellä muuttovoittoa muualta Suomesta noin 1 000 henkilöä vuodessa, mikä on samaa tasoa kuin ennen pandemiaa. Sen sijaan koronan myötä käynnistynyt maahanmuuton nopea kasvu on jatkunut myös pandemian jälkeen. Muuttovoitto ulkomailta onkin tällä hetkellä historiallisen korkealla tasolla, lähes 2 500 henkilöä vuodessa.

Samalla kuitenkin myös luonnollinen väestönmuutos, eli kuolleisuuden ja syntyvyyden erotus, on ennätyksellisen alhaisella tasolla. Kuluvan vuoden aikana kuolleisuuden enemmyys on painunut vuositasolla jo yli 1 500 henkilöön.

Tutustu Maakunnan tila -katsaukseen kokonaisuudessaan
Avaa pdf-tiedosto