Lounaistieto on käyttäjälleen tiedon aarreaitta

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Lounaistieto on käyttäjälleen tiedon aarreaitta

Lounaistieto on käyttäjälleen hyödyllinen tiedon aarreaitta, mutta tunnettavuudessa on parantamisen varaa. Vuodenvaihteessa tehdyn kyselyn mukaan Lounais-Suomen aluetietopalvelun käyttäjät kokivat avoimia tietoaineistoja jakavan palvelun monipuoliseksi, mutta noin puolelle vastaajista Lounaistieto oli vieras. Kyselyyn osallistui yli 200 henkilöä.
– Kysely vahvisti näkemystämme, että tunnettavuuttamme tulisi parantaa erityisesti yritysten ja yhdistysten keskuudessa , toteaa projektisuunnittelija Juha Pulmuranta Lounaistiedosta.
Monet aluetietopalvelua käyttäneet pitivät nimeä Lounaistieto selkeänä ja kuvaavana.
– Toisaalta moni yhdisti sanan päivän lounaaseen, Pulmuranta lisää.
Logo sai kiitosta yksinkertaisuudesta ja kritiikkiä mielenpainumattomuudesta.
– Lounaistieto osattiin monesti yhdistää informaatioon, vaikkakin nimi herätti vastaajissa laajan kirjon mielikuvia avoimuudesta nurkkakuntaisuuteen ja dynaamisuudesta värittömyyteen, Pulmuranta kertoo.
Karttapalvelun ja datakatalogin rinnalle vastaajat toivoivat Lounaistietoon muun muassa maakunnallista tapahtumakalenteria, hankerahoituksen löytämistä helpottavaa palvelua, tietoa alueen hankkeista ja asiantuntijahakua.
– Yksittäisistä teemoista meidän toivottiin panostavan erityisesti yhteistyön lisäämiseen, päätöksenteon läpinäkyvyyteen, kansalaisten osallistamiseen, hankkeissa tuotetun tiedon saatavuuteen ja palveluiden saavutettavuuteen sekä lähimatkailuun.

Vihreää valoa julkisen ja yksityisen yhteistyölle

Yli puolet vastaajista piti Lounaistiedon nykyistä rakennetta ja rahoituspohjaa usean lounaissuomalaisen toimijan yhteenliittymänä toimivana.
– Ydintoiminnan rahoittajiksi eniten kannatusta saivat Varsinais-Suomen liitto ja maakunnan ELY-keskus.
Luontevimpana isäntäorganisaationa suurin osa vastaajista piti nykyistä isäntää, Varsinais-Suomen liittoa.
– Lähes kaikki vastaajat suhtautuivat myönteisesti yritysten tuottamien palvelujen esille nostamiseen ja tarjoamiseen Lounaistiedon kautta, mikäli se pienentää palvelun ylläpitokustannuksia, Pulmuranta sanoo.

null