Tietoa paketoituna kilteille kuntalaisille

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Tietoa paketoituna kilteille kuntalaisille

Joulu lähenee, mutta vuoden työn tuloksia vedetään eri tahoilla yhteen. Muutama datapaketti ehkä odottaa kuusen alla ja muutama taitaa jäädä ensi vuoden toivelistalle. Tarjoilemme teille nyt muutaman valmiiksi paketoidun tietopalveluvinkin ennen lomia. Kaupan päälle myös muutama uuden vuoden kalenterimerkintä. 

KaPA työ etenee

Kansallisen palveluarkkitehtuurin beta-versio avattiin 15.12. testikäyttöön. Ideana on yhdistää kansalaisille erilaisia tietopalveluita yhden palveluarkkitehtuurin taakse helpottamaan arjen toimintoja. Mallia tästä on otettu Viron X-road:sta. Tarkoituksena on tarjota kanava meitä itseämme koskevien rekisterien tarkasteluun ja helpottaa viranomaisasiointia.

Kansallisesta palveluarkkitehtuurista eli KaPA:sta on puhuttu pitkään ja paikkatietopuolella (ks. Paikkatietoverkoston uutiskirje) suuri osa infrastruktuurityöstä on tähdännyt siihen, että aika olisi valmis tietojen yhteiskäyttöön myös valmiiden kansalaispalveluiden kautta. KaPA:n tiedotussivulta kannattaakin käydä katsomassa mitä kaikkea on tulossa jo ensi vuoden aikana. Tiedon saatavuus paranee huomattavasti, mutta jotenkin tiedon on myös kulkeuduttava KaPA:an. Mistä tieto esimerkiksi kuntien tarjoamista palveluista sinne tulee?

Palvelutietoa Turun kaupungilta

Turun kaupungin PAT-tietomalli (palvelut, asiakkuudet, toimijat) julkaistiin myös hetki sitten. Ideana PAT-mallissa on kuvata kaupungin tarjoamat palvelut niin tarkasti, että  sairaalan välipala-automaatin sijaintikin voisi olla tiedossa. Tämän kaltainen tieto voisi helpottaa esimerkiksi näkövammaisten asiointia uudessa ympäristössä. Mielenkiintoista onkin nähdä miten PAT ja KaPA yhdistävät voimansa. Voisiko PAT hoitaa myös muiden kuntien tiedon keruuta ja välitystä samalla? 

Nämä kaksi toisiinsa linkittyvää tietopalvelua ovat esimerkki tiedon saatavuuden parantamisesta ja sen kautta uusien palveluiden synnyttämisestä. 

Lounaistieto palvelee

Lounaistieto on mukana tiedon saatavuuden edistämisessä. Pääosa työstämme koostuu tällä hetkellä tietovarantojen avaamisesta, karttapalveluhommista, hankeideoinnista ja Lounaistiedon tietopalveluiden kehittämisestä sekä tiedon sekä toimijoiden välityksestä. Vuoden 2016 alkupuolella lähdemme kehittämään kiertotalousverkoston tietopalvelutarpeita ja samalla testaamme miten eri verkostoja ja niiden sisältämiä toimijoita voisi paremmin visualisoida. 6Aika-avoin data kärkihanke jatkuu ja sitä kautta saamme kehitettyä mm. datakatalogia, sovellusgalleriaa, API:en hallintaa ja paljon muuta.

Databusiness.fi - Make your business our business

6Ajasta puheen ollen, haluamme kutsua kaikki alueemme avointa dataa hyödyntävät yritykset ilmiantamaan itsensä ja toisensa kansallisessa databusiness.fi sivustossa - näin mekin tiedämme paremmin missä tietoja hyödynnetään ja miten palveluita tuotetaan. Tämä on hyvä kanava markkinoida alueemme avoimen datan yrityksiä! 

Hyvää joulua!

Näistä asioista ja paljon muustakin haluaisimme kertoa ja oppia itsekin vähän lisää. Sen vuoksi järjestämme 19.2. aiheen ympärille nivuoutuvan Aluetietofoorumin Turun Logomossa. Tervetuloa mukaan ja ihanan rauhallista joulunaikaa kaikille yhteistyökumppaneille!

Toivottelee, 

Lounaistiedon tiimi

Aluetietofoorumissa yli 100 tiedonjanoista osallistujaa

Logomossa järjestettiin perjantaina 19.2. aluetietofoorumi, joka jatkoi Lounaispaikan järjestämien vuosittaisten seminaarien sarjaa. Päivän esitykset ...

MaptimeTurku! Seuraava kokous 20.1.

San Fransiscosta lähtenyt idea Maptime! yhdistää paikkatiedot, kartanteon ja käsityökerhot. Opetellaan yhdessä tekemään karttoja! Ensimmäisen kerran M...

Open Southwest Challenge kilpailun voittajat valittu!

Tiukka kilpailu saatiin viimein päätökseen! Iso työ on nyt niin kilpailijoiden kuin järjestäjienkin tasolta tehty, kiitos siitä joka ikinen osallistuj...
Maakuntien arvonlisäyksen volyymin muutos ilman sähkö- ja elektroniikkateollisuutta

Elektroniikkateollisuuden murros rokottanut eniten Varsinais-Suomea

Varsinais-Suomen alueellisen arvonlisäyksen heikkoa kehitystä selittää elektroniikkateollisuuden romahdus, jonka vaikutus on ollut Varsinais-Suomelle