ICT-ala vahvassa kasvussa, matkailun liikevaihto romahti

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / ICT-ala vahvassa kasvussa, matkailun liikevaihto romahti

Koronakriisi on kohdellut Varsinais-Suomen yrityksiä hyvin eri tavoin. Liikevaihdon kehityksellä tarkasteltuna parhaiten on pärjännyt ICT-ala, jonka tasaisesti jatkuneessa kasvussa ei tapahtunut mitään muutosta kevään aikana. Sen sijaan matkailualalla liikevaihdon pudotus oli hurjaa, sillä alaan laskettavien matkailu- ja ravitsemusyritysten liikevaihto puolittui huhti–toukokuussa.

Myös liike-elämän palveluita, kuten erilaisia tutkimus-, kehittämis-, kirjanpito- tai konsultointipalveluita tarjoavien yritysten liikevaihto putosi selvästi kevään aikana. Pudotus ei ollut kuitenkaan läheskään yhtä raju kuin matkailuklusterissa. Valmistavan teknologiateollisuuden alalla koronakriisin aiheuttama liikevaihdon lasku ei näkynyt vielä keväällä yhtä selvänä liikevaihdon romahduksena, vaikka alan kehitystrendi on kääntynyt hienoiseen laskuun.

Työ- ja elinkeinoministeriön kautta saatavat päätoimialojen suhdannetiedot ulottuvat vain maaliskuulle 2020, minkä vuoksi koronakriisin vaikutukset eivät vielä näy luvuissa. Rakennusalan liikevaihdon kehitys oli kuitenkin ennen koronakriisiä Varsinais-Suomen päätoimialoista vahvinta, mutta kaupan ja palvelujen kehitys näytti hieman alavireiseltä jo ennen pandemian leviämistä Suomeen.

Lounaistiedossa seurataan yritysten suhdannekehitystä kahdesti vuodessa. Seuranta perustuu työ- ja elinkeinoministeriön kautta saataviin päätoimialojen suhdannetietoihin sekä Varsinais-Suomen liiton hankkimiin täydentäviin tietoihin valmistavan teknologiateollisuudesta, liike-elämän palveluluista sekä matkailu- ja ICT-aloilta. Seuraava tilannekatsaus tehdään tammikuussa 2021, jolloin tarkastellaan yritysten liikevaihdon kehitystä syksyyn 2020 saakka.