Datan laatu ja tekoäly puhuttivat Aluetietofoorumissa

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Datan laatu ja tekoäly puhuttivat Aluetietofoorumissa

Lounaistiedon vuosittainen Aluetietofoorumi järjestettiin 17.3.2022 hybriditapahtumana. Datan laadusta kiinnostuneita osallistujia kerääntyi sekä paikan päälle Forum Marinumiin että etäyhteydellä yhteensä lähes 70 henkilöä. Tänä vuonna Aluetietofoorumissa keskusteltiin datan laadusta ja dataosaamisesta. Seminaarissa pohdittiin, mikä vaikutus datan laadulla on tiedon hyödyntämiselle, minkälaisia ratkaisuja tekoäly tarjoaa datan tehokkaampaan käyttöön ja minkälaista dataosaamista tulevaisuudessa tarvitaan.

Aluetietofoorumin puheenvuorot

Jaakko Vainio Silo AI:sta korosti, että ihmisten työpanosta tulevaisuudessa edelleen tarvitaan, vaikka työtavat muuttuvatkin. Tekoäly mahdollistaa monia asioita aina tehokkuuden parantamisesta ennakoimiseen. Tekoäly on itseoppivaa, mutta tunneäly siltä vielä puuttuu.

Leo Lahti Turun yliopistosta esitteli datojen hyödyntämismahdollisuuksia käytännönläheisin esimerkein. Esimerkiksi koronaviruksen leviämistä on ollut mahdollista mallintaa dataan perustuen, mutta myös datan laatu ja itse analyysi ovat tärkeä osa prosessia. Tunnistetut heikot signaalit voivat ennakoida suuria ekologisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Leo esitteli myös avoimen tieteen ja tietopolitiikan periaatteita.

Timo Simell Tiekestä korosti, että datan käyttö kulminoituu rajapintoihin, koska käytännössä ilman rajapintoja data ei liiku. Meillä on usein myös puutteellinen ymmärrys siitä mihin dataa on mahdollista käyttää. Yhteistyö organisaatioiden välillä ja datan avaaminen ovat tärkeitä.

Puheenvuoroja täydensi esiintyjistä koostuva asiantuntijapaneeli, jota veti Päivi Soinio Åbo Akademilta.

Ensi vuonna uudestaan

Lounaistieto kiittää seminaariin osallistuneita onnistuneesta tilaisuudesta. Aluetietofoorumi järjestetään taas ensi vuonna. Nähdään silloin!

kuva esiintyjistä
kuva esiintyjistä
kuva esiintyjistä