Olen Anni Simola, neljännen vuoden maantieteen opiskelija Turun yliopistosta. Työskentelen tänä kesänä Lounaistiedon korkeakouluharjoittelijana erilaisten paikkatietoon liittyvien tehtävien parissa. Työtehtäviini…
Lue lisää
Olen Anni Simola, neljännen vuoden maantieteen opiskelija Turun yliopistosta. Työskentelen tänä kesänä Lounaistiedon korkeakouluharjoittelijana erilaisten paikkatietoon liittyvien tehtävien parissa. Työtehtäviini…
Lue lisääVarsinais-Suomen väestökehitys on tällä hetkellä monella tapaa poikkeuksellista. Ensinnäkin Turun kaupungin kasvuvauhti on nopeinta sitten 1960- ja 1970-lukujen suuren maaltamuuton….
Lue lisääLounaistiedossa selvitettiin alkuvuodesta vuosittain toteutettavan sidosryhmäkyselyn avulla palvelujemme käyttäjien ja sidosryhmiemme näkemyksiä Lounaistiedon toiminnasta. Sähköisen kyselyn avulla selvitettiin, kuinka tyytyväisiä…
Lue lisääTurun kauppakamarin ICT-valiokunta on myöntänyt vuoden 2023 ICT-teko-tunnustuksen Lounaistiedolle. Kauppakamari palkitsee vuosittain henkilön, yrityksen tai teon esimerkillisestä toiminnasta digitalisaation parissa….
Lue lisääLounaistiedon vuoden päätapahtuma Aluetietofoorumi järjestetään taas maaliskuussa. Tapahtuman teema julkistetaan vuoden alussa, joka kytkeytyy yhteiskunnan ajankohtaisiin aiheisiin. Edellisenä vuosina Aluetietofoorumissa…
Lue lisääVarsinais-Suomen väestökehitys on palannut kuluvan vuoden aikana lähelle pandemiaa edeltänyttä tasoa. Suurin muutos väestökehityksessä on Turun palaaminen maakunnan väestökasvun selväksi…
Lue lisääOlen Evelina Kuurne, viidennen vuoden maantieteen opiskelija Turun yliopistosta. Aloitin marraskuun alussa Lounaistiedolla projektityöntekijänä. Ensimmäisten viikkojen aikana olen päässyt osallistumaan…
Lue lisääVarsinais-Suomeen työllisyysasteen trendiluku oli vuoden kolmannella neljänneksellä 73,9 %. Työllisyysasteen trendi oli 0,2 prosenttiyksikköä alempi kuin vuotta aiemmin. Työllisiä kolmannella…
Lue lisääHaluamme Lounaistiedossa edistää tiedon yhteentoimivuutta ja avointa saatavuutta, ja osana tätä pyrimme aktiivisesti kehittämään kestävää digiyhteiskuntaa. Käytännössä Lounaistieto on mukana…
Lue lisääKansainvälinen ryhmä paikkatietoalan asiantuntijoita yliopistoista ympäri Eurooppaa vieraili Varsinais-Suomen liitossa Lounaistiedon vieraina syyskuussa. Vierailu oli osa DigiGeo Erasmus+ projektin viikon…
Lue lisää