Varsinais-Suomessa yli puoli miljoonaa asukasta

Lounaistieto.fi / Aktuell / Varsinais-Suomessa yli puoli miljoonaa asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Väestö kasvoi vuoden takaisesta 3 309 asukkaalla, mikä oli toiseksi nopein kasvuvauhti heti Uudenmaan jälkeen. Varsinais-Suomen kasvu on ollut viime vuosina hyvin nopeaa. Varsinais-Suomi on saanut 2020-luvulla 10 000 uutta asukasta kolmen vuoden välein ja edellisen 30 vuoden aikana maakunta on kasvanut lähes koko Kainuun asukasluvun verran.

Varsinais-Suomen asukaslukua kasvattaa muuttovoitto sekä ulkomailta että muualta Suomesta. Nettomaahanmuutto kasvatti Varsinais-Suomen väestöä noin 3 250 asukkaalla edelliseen vuoteen verrattuna ja kotimainen nettomuuttoliike 1 450 asukkaalla. Ilman muuttovoittoa Varsinais-Suomen asukasluku laskisi, sillä maakunnassa kuolee vuosittain yli tuhat ihmistä enemmän kuin syntyy. Myös syntyvyys on kohentunut hieman kuluvan vuoden aikana.

Maakunnan väestönkasvu keskittyy vahvasti Turkuun. Turun jälkeen toiseksi nopeinta väestönkasvu oli Raisiossa, ja myös muut Turun kaupunkiseudun kaupungit olivat vahvassa kasvussa. Lisäksi väestö kasvaa useissa Vakka-Suomen kunnissa Uudenkaupungin vetämänä. Väestö puolestaan vähenee eniten Salon ja Loimaan seuduilla. Varsinais-Suomi saa muuttovoittoa kaikista muista maakunnista paitsi Uudeltamaalta. Eniten muuttovoittoa tulee länsirannikon maakunnista Pohjanmaalta ja Satakunnasta. Ulkomailta muuttajia tulee eniten itäisestä Euroopasta sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasian alueilta.

Tutustu Varsinais-Suomen väestökehitykseen tarkemmin Lounaistiedon tilastopalvelussa.