Varsinais-Suomen työllisyyskehitys vakaata

Lounaistieto.fi / Aktuell / Varsinais-Suomen työllisyyskehitys vakaata

Varsinais-Suomeen työllisyysasteen trendiluku oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 75,1 %, mikä oli 1,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Työllisiä kolmannella neljänneksellä oli 225 000, ja työllisten määrän kehitystrendi on kasvanut vakaasti jo parin vuoden ajan. Työllisyysasteen trendin kehityksessä on ollut pientä vaihtelua viime vuosien aikana. Välillä trendikehitys on ollut kasvussa ja välillä on ollut tasaisemman kehityksen vaiheita. Myös työllisyysasteen kehityksen suunta on kuitenkin ollut vakaan kasvava.

Varsinais-Suomen työllisyysasteen trendiluku oli tämä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä noin prosenttiyksikön verran koko maan tasoa korkeampi. Trendiluku oli hieman Uuttamaata jäljessä, mutta edellä Pirkanmaata, jonka työllisyysasteen trendi oli samalla tasolla koko maan kanssa. Huomionarvoista maakuntien vertailussa on Kainuun huomattava työllisyyskasvu, mikä tosin saattaa johtua pienen otoskoon aiheuttamasta epätarkkuudesta.

Neljännesvuosittainen työllisyysaste laaditaan Tilastokeskuksen tekemän haastattelututkimuksen pohjalta. Tämä lisää jonkin verran etenkin maakunnallisten lukujen epävarmuutta. Pitkän aikavälin trendikehitys antaa kuitenkin varsin luotettavan kuvan työllisyyskehityksen suunnasta.