Varsinais-Suomen työllisyysaste jo lähes 75 %

Lounaistieto.fi / Aktuell / Varsinais-Suomen työllisyysaste jo lähes 75 %

Varsinais-Suomen työllisyystilanne on parantunut tasaisesti jo vuoden 2016 alusta, ja maakunnan työllisyysasteen trendi oli vuoden 2018 lopussa 74,2 %. Monissa puheenvuoroissa esillä ollut valtakunnallinen 75 prosentin työllisyystavoite menee Varsinais-Suomessa rikki jo kuluvan talven aikana, mikäli työllisyyskehitys jatkuu nykyisen kaltaisena.

Myös koko maassa työllisyyskehitys on jatkunut suotuisana. Varsinais-Suomen työllisyysaste on kuitenkin ohittanut selvästi koko maan kehityksen, ja ero tulee lähitulevaisuudessa vain kasvamaan. Varsinais-Suomen työllisyysaste onkin jo lähes samalla tasolla kuin Uudellamaalla, ja nykykehityksen jatkuessa sekä Varsinais-Suomen että Satakunnan työllisyysasteen trendi tulee ohittamaan Uudenmaan, mikä kertoo Lounais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen voimakkuudesta.

Neljännesvuosittainen työllisyysaste laaditaan Tilastokeskuksen tekemän haastattelututkimuksen pohjalta. Tämä lisää jonkin verran etenkin maakunnallisten lukujen epävarmuutta. Pitkän aikavälin trendikehitys antaa kuitenkin varsin luotettavan kuvan työllisyyskehityksen suunnasta.

Julkaistu 11.2.2019