Syntyvyys kasvussa Varsinais-Suomessa

Lounaistieto.fi / Aktuell / Syntyvyys kasvussa Varsinais-Suomessa

Luonnollinen väestönmuutos on kasvanut selvästi Varsinais-Suomessa vuoden 2021 ensimmäisinä kuukausina. Luonnollinen väestönmuutos, eli syntyvyyden ja kuolleisuuden erotus, laski maakunnassa koko 2010-luvun. Sama kehitys jatkui vuonna 2020, sillä heinäkuuta lukuun ottamatta jokaisen kuukauden luvut jäivät alle 2010-luvun keskiarvon, ja muutamana kuukautena luonnollinen väestönmuutos oli alhaisempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen.

Luonnollinen väestönmuutos kääntyi kuitenkin kuluvan vuoden alussa kasvuun. Maaliskuussa 2021 syntyneitä oli jo hieman kuolleita enemmän, kun vuotta aiemmin syntyneitä oli lähes sata vähemmän kuin kuolleita. Muutos johtuu ennen kaikkea syntyvyyden kasvusta, sillä kuolleiden lukumäärässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia koronavuoden aikana. Kuluvan vuoden alussa maakuntaan onkin syntynyt 150 lasta enemmän kuin edellisenä vuotena samaan aikaan.