Sidosryhmäkyselystä suuntaviivoja tulevaan

Lounaistieto.fi / Aktuell / Sidosryhmäkyselystä suuntaviivoja tulevaan

Lounaistiedossa selvitettiin alkuvuodesta palvelujemme käyttäjien ja sidosryhmiemme näkemyksiä Lounaistiedon toiminnasta. Vuosittain toteutettavan sidosryhmäkyselyn avulla selvitettiin kuinka tyytyväisiä käyttäjät ovat Lounaistiedon tietopalveluihin, verkkosivuihin, viestintään ja muuhun toimintaan, sekä kuinka niitä voisi tulevaisuudessa kehittää vieläkin paremmiksi. Vastauksia saatiin vain 10 kappaletta, joten tulokset ovat suuntaa antavia.

Tulokset ovat hyvin samankaltaisia kuin viime vuonna. Vastausten perusteella Lounaistiedon tietopalveluista suosituimmat ovat edelleen karttapalvelu ja tilastopalvelu. Suurin osa vastaajista (90 %) kokee, että Lounaistieto tekee merkittävää työtä ja edistää tiedon avointa saatavuutta. Kyselyn perusteella toiminnastamme voisi kuitenkin viestiä vielä hieman kiinnostavammin. Verkkosivuiltamme löytyy tietoa helpohkosti, mutta palvelut voisivat vastata paremmin käyttäjien tarpeisiin. Tarpeista ei kuitenkaan juuri kerrottu lisää kyselyn avoimissa vastauksissa.

Lounaistiedon strategian mukaisesti käyttäjäseurantaa tehdään vuosittaisen sidosryhmäkyselyn lisäksi seuraamalla myös mm. tietopalveluidemme ja verkkosivujemme käyttäjämääriä. Sidosryhmäkyselyn perusteella Lounaistiedon työtä arvostetaan, mutta palveluiden kehittämiseen kaivataan edelleen sidosryhmiltämme palautteita. Palautetta on mahdollista lähettää ympäri vuoden osoitteeseen info@lounaistieto.fi.

graafi