Maiju koordinoi Lounaistiedon toimintaa loppuvuoden

Lounaistieto.fi / Aktuell / Maiju koordinoi Lounaistiedon toimintaa loppuvuoden

Olen aloittanut huhtikuun alussa Lounaistiedossa verkostokoordinaattorin sijaisena, ja minut löytää vastaisuudessa erilaisista avoimeen dataan ja paikkatietoon liittyvistä yhteistyötapahtumista sekä koordinaatio- ja kehittämistiimeistä aina tammikuuhun 2020 asti.

Taustaltani olen maantieteilijä, ja olen työskennellyt aikaisemmin tutkimukseen ja viestintään liittyvissä tehtävissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Erityisen lähellä sydäntäni on kestävä alue- ja kaupunkikehittäminen, unohtamatta kuitenkaan historiallisia, esteettisiä ja esteettömyyteen liittyviä arvoja – tähänkin avoimen datan ja paikkatiedon hyödyntäminen avaa täysin uusia mahdollisuuksia.

Olen mukana kehittämässä Lounaistiedon tietopalveluja ja viestintää sekä osallistun erilaisiin hanketoteutuksiin. Vuonna 2019 avoimen tiedon yhteistyön lisäksi tärkeässä roolissa tulee olemaan Paikkatietoalustan Maakuntien paikkatietoinfrastruktuuri
-osahanke. Tähän liittyen koordinoin Maakuntafoorumia ja tuen laatuvahtipalvelun käyttöönottoa. Laatuvahdin avulla on mahdollista testata paikkatietoaineiston laatua ja yhteensopivuutta Kansallisen maastotietokannan kanssa.

Odotan innolla mitä verkostoyhteistyö ja hankehallinta pitävät Lounaistiedossa sisällään, ja on ilo työskennellä osaavan tiimin ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Lounaistiedossa pyrimme saamaan toimintaamme entistä näkyvämmäksi ja edistämään tarjoamiemme tietopalveluiden saavutettavuutta ja löydettävyyttä. Ehkä myös sinä tai organisaatiosi voisitte hyötyä tarjoamastamme ilmaisesta karttapalvelusta, dataportaalista tai tilastoanalyyseistä? Ollaan yhteydessä!

Maiju Kähärä
maiju.kahara@varsinais-suomi.fi
040 528 7547