Varsinais-Suomen väestökehitys on tällä hetkellä monella tapaa poikkeuksellista. Ensinnäkin Turun kaupungin kasvuvauhti on nopeinta sitten 1960- ja 1970-lukujen suuren maaltamuuton….
Läs mer
Varsinais-Suomen väestökehitys on tällä hetkellä monella tapaa poikkeuksellista. Ensinnäkin Turun kaupungin kasvuvauhti on nopeinta sitten 1960- ja 1970-lukujen suuren maaltamuuton….
Läs merVarsinais-Suomen väestökehitys on palannut kuluvan vuoden aikana lähelle pandemiaa edeltänyttä tasoa. Suurin muutos väestökehityksessä on Turun palaaminen maakunnan väestökasvun selväksi…
Läs merKaksi vuotta sitten alkaneen koronakriisin vaikutukset Varsinais-Suomen työllisyystilanteeseen ovat jääneet lyhytaikaisiksi. Maakunnan työllisyysasteen trendiluku oli vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä 74,3…
Läs merVarsinais-Suomen väestönkasvu on nopeutunut huomattavasti koronapandemian aikana. Maakunnan asukasluku oli kasvanut lokakuun 2021 lopussa 2 700 asukkaalla lokakuuhun 2020 verrattuna,…
Läs merKevään 2021 Maakunnan tila -katsauksessa pureudutaan kuntatalouden tulevaisuudennäkymiin sekä koronakriisin vaikutuksiin Varsinais-Suomen työllisyys- ja väestökehitykseen. Lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Turun museokeskuksen…
Läs merSyksyn 2020 Maakunnan tila -katsauksessa pureudutaan koronakriisin vaikutuksiin Varsinais-Suomen työllisyys- ja väestökehitykseen. Lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen tuottamassa analyysissä tarkastellaan maakunnan ympäristöluvanvaraisia…
Läs merKesän 2020 Maakunnan tila -katsauksessa tarkastellaan koronapandemian vaikutuksia työllisyys- ja väestökehitykseen sekä ilmastomuutoksen tilannetta, seurauksia ja vaadittavia sopeutumistoimia Varsinais-Suomessa. Koronapandemian…
Läs merSyksyn 2019 Maakunnan tila -katsauksen teemana on luonnon monimuotoisuus. Luonnon monimuotoisuus turvaa ihmiselle elintärkeitä palveluja kuten kasvien pölytys, makea vesi,…
Läs merSaaristomeren vesien tilassa on vielä paljon parannettavaa, vaikka jätevesien käsittely onkin viime aikoina tehostunut. Erityisesti maataloudesta, haja-asutuksesta ja metsätaloudesta aiheutuva…
Läs merVarsinais-Suomen myönteinen talouskehitys ja positiivinen rakennemuutos näkyvät selvästi maakunnan työllisyyskehityksessä. Työllisten määrä lähenee kaikkien aikojen ennätystä. Vuoden 2018 kolmannella neljänneksellä…
Läs mer