Varsinais-Suomen retkeilykohteet ja -reitit kootaan mobiilisovellukseksi

Lounaistieto.fi / Recent / Varsinais-Suomen retkeilykohteet ja -reitit kootaan mobiilisovellukseksi

Kuluneen kevään poikkeusolot ovat kasvattaneet ulkoilun ja lähiluonnon suosiota ympäri Suomen. Uusia ideoita retkikohteiksi on mahdollista etsiä Virma-palvelusta, jossa on tuotu kartalle tietoa maakunnan virkistys- ja luontomatkailukohteista sekä niihin kytkeytyvistä palveluista. Tiedot ovat käytettävissä Virman lisäksi Lounaistiedon karttapalvelussa. Parhaillaan palvelusta kehitetään erityisesti retkeilijöiden käyttöön suunnattua mobiilisovellusta, ja sen kehitystä varten kartoitetaan nyt käyttäjien toiveita ja tarpeita.

Virma-palvelun kautta kerättyjä tietoja voi kuka tahansa vapaasti hyödyntää esimerkiksi viikonloppuretkien suunnitteluun. Tietovarannosta löytyy niin tulentekopaikkoja, laavuja, erilaisia kulttuurikohteita, luontopolkuja kuin muitakin retkeilyreittejä. Tietoja päivitetään säännöllisesti yhteistyössä kuntien, matkailualan yrittäjien ja virkistyskohteita ylläpitävien yhdistysten kanssa. Myös yksittäinen käyttäjä voi esittää uusia kohteita lisättäväksi tai muokattavaksi.

Jotta tietovaranto saataisiin mahdollisimman tehokkaasti maakunnan matkailijoiden ja retkeilijöiden käyttöön, kehitetään palvelusta parhaillaan mobiilisovellusta, joka mahdollistaa tietojen hyödyntämisen käyttäjäystävällisesti myös maastossa. Sovelluksen kehitystä varten kerätään nyt maakunnan asukkailta, matkailijoilta sekä virkistys- ja retkeilypalvelujen tuottajilta kyselyllä palautetta siitä, millaisia ominaisuuksia sovellukseen kaivataan mukaan. Kyselyyn voit osallistua täältä.

Sovellusta sekä virkistysreitteihin ja -kohteisiin liittyviä aineistoja ja palveluita kehitetään Lounaistiedon /Varsinais-Suomen liiton, Valonian, ProAgrian ja Turun yliopiston Tulevaisuuden teknologioiden laitoksen yhteistyönä Digitaalisen saavutettavuuden parantaminen virkistyspalveluissa (Digisaapas) -hankkeessa, jota rahoittaa Varsinais-Suomen ELY-keskus osana Euroopan unionin maaseudun kehittämisohjelmaa.