Työllisyys kasvaa hieman aiempaa hitaammin

Lounaistieto.fi / Recent / Työllisyys kasvaa hieman aiempaa hitaammin

Varsinais-Suomen työllisyystilanne on parantunut nopeasti jo kolmen vuoden ajan, ja työllisyysasteen trendi oli vuoden 2019 ensimmäisellä neljänneksellä 73,5 %. Työllisyysasteen kasvu on kuitenkin hidastunut hieman, sillä vielä vuoden 2018 lopulla työllisyyden kasvutrendi oli selvästi tämänhetkistä jyrkempi. Kuitenkin nykyvauhdillakin Varsinais-Suomen työllisyysaste nousisi 75 % tuntumaan kuluvan vuoden loppupuolella.

Varsinais-Suomen työllisyysaste on selvästi koko maata korkeampi, ja välimatka kärjessä oleviin Uuteenmaahan ja Pohjanmaan maakuntiin on pienentynyt koko ajan. Työllisten määrän kehitystrendi onkin Varsinais-Suomessa ennätystasolla, sillä aiemmin työllisten määrän on ollut yhtä korkea vain vuonna 2018 nousukauden ollessa huipussaan. Työllisten määrä on kasvanut Varsinais-Suomessa viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä noin 20 000 henkilöllä, mikä on toiseksi suurin määrä heti Uudenmaan jälkeen.

Neljännesvuosittainen työllisyysaste laaditaan Tilastokeskuksen tekemän haastattelututkimuksen pohjalta. Tämä lisää jonkin verran etenkin maakunnallisten lukujen epävarmuutta. Pitkän aikavälin trendikehitys antaa kuitenkin varsin luotettavan kuvan työllisyyskehityksen suunnasta.

Lisätietoa työllisyyskahityksestä Lounaistiedon tilastopalvelusta.