Työllisyyden kasvu jatkuu Varsinais-Suomessa

Lounaistieto.fi / Recent / Työllisyyden kasvu jatkuu Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen työllisyysasteen trendi oli vuoden 2019 toisella neljänneksellä 73,7 %. Työllisyyden kasvu on jatkunut maakunnassa tasaisena siitä huolimatta, että koko maassa työllisyysasteen kasvu on kesän aikana hiipunut 72,4 % tuntumaan. Nykyisellä kasvuvauhdilla työllisyysasteen trendikehitys saavuttaisi 75 % rajan jo ensi vuoden alussa.

Varsinais-Suomen työllisyysasteen ero koko maan tilanteeseen verrattuna on kasvanut viime aikoina ja on jo 1,3 %-yksikköä. Varsinais-Suomi onkin siirtymässä yhä selvemmin työllisyyden kärkimaakuntien joukkoon Uudenmaan ja Pohjanmaan maakuntien seuraan, sillä eroa tilaston kärjessä olevaan Uuteenmaahan on enää reilun prosenttiyksikön verran.

Neljännesvuosittainen työllisyysaste laaditaan Tilastokeskuksen tekemän haastattelututkimuksen pohjalta. Tämä lisää jonkin verran etenkin maakunnallisten lukujen epävarmuutta. Pitkän aikavälin trendikehitys antaa kuitenkin varsin luotettavan kuvan työllisyyskehityksen suunnasta.