Rakentamisen positiivinen kehitys kannattelee yritysten liikevaihtoa

Lounaistieto.fi / Recent / Rakentamisen positiivinen kehitys kannattelee yritysten liikevaihtoa

Varsinais-Suomen yritysten suhdannenäkymät ovat viimeaikaisissa selvityksissä olleet toiveikkaita. Tämä ei kuitenkaan näy vielä suoraan yritysten liikevaihdossa, vaan kuluvan vuoden alussa liikevaihdon kehitys on jatkunut vakaan tasaisena.

Suhdannekehitys on kuitenkin riippuvainen toimialasta. Rakentamisen kehitys on voimakkaan nousujohteista, ja palvelut ovat kasvaneet tasaisesti jo pitkään. Myös kaupan alan kehitys näyttää kääntyneen viime vuoden lopulla nousujohteiseksi. Sen sijaan teollisuuden liikevaihdon kehitys menee yhä tasaisesti alaspäin, mikä painaa koko Varsinais-Suomen suhdannekehitystä. Teollisuusyritykset ovat tosin siirtyneet yhä enemmän myös palvelujen tuottajiksi, mikä hämärtää toimialojen rajoja.

Teollisuuden merkitys Varsinais-Suomen suhdannekehitykselle on kuitenkin suuri, sillä se on yhä euromääräisesti merkittävin päätoimiala maakunnassa, vaikka kauppa kuroo eroa koko ajan kiinni. Sen sijaan voimakkaasti kasvava rakentaminen on päätoimialoista euromääräisesti pienin, eikä sen positiivinen kehitys yksin riitä kumoamaan teollisuuden alamäkeä ja saamaan maakunnan kokonaistuotantoa nousuun.

Yritysten suhdannekehitys on viime vuosina jakautunut voimakkaasti myös alueellisesti. Salon seutu on teknologiateollisuuden romahduksen myöstä yhä ongelmissa, kun taas Vakka-Suomessa kehitys on ollut vahvan nousujohteista. Eriytyvä kehitys on viime aikoina hieman hidastunut. Syitä tähän on mm. Uudenkaupungin autotehtaan tuotannon tilapäinen hidastuminen uuden automallin tuotantoon ottamisen vuoksi sekä Salon seudun varovaisen toiveikkaat suhdannenäkymät, jotka uumoilevat pahimman olevan jo takana.

Varsinais-Suomen liitossa seurataan yritysten suhdannekehitystä kahdesti vuodessa. Seuraava tilannekatsaus tehdään tammikuussa, jolloin tarkastellaan yritysten liikevaihdon kehitystä syyskuuhun 2016 saakka.