Lounaistieto mukana QGIS-käyttäjäkonferenssissa Sveitsin Alpeilla

Lounaistieto.fi / Recent / Lounaistieto mukana QGIS-käyttäjäkonferenssissa Sveitsin Alpeilla

QGIS User Conference 2026 järjestettiin tänä vuonna poikkeuksellisissa maisemissa yli 2000 metrin korkeudessa Sveitsin Alpeilla. Vuoren huipulta nähtynä maisema näyttäytyy kokonaisuutena. Laaksot, kylät, tiet ja polut muodostavat verkoston, jota maan tasolta on vaikea hahmottaa. Samankaltainen tunne jäi myös koko tapahtumasta. Muutaman päivän ajan oli mahdollista irrottautua arjesta ja omista projekteista ja tarkastella paikkatietoalan suuria kehityssuuntia hieman tavallista kauempaa. Konferenssi kokosi yhteen paikkatietoalan ammattilaisia, kehittäjiä, tutkijoita ja organisaatioita eri puolilta maailmaa ja tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua paikkatietoalan uusimpiin kehityssuuntiin, vaihtaa kokemuksia ja keskustella yhteisistä haasteista. 

QGIS on paljon enemmän kuin työkalu karttojen tuottamiseen. Se on maailmanlaajuinen avoimen paikkatiedon infrastruktuuri, jonka varaan rakennetaan karttoja, analyysejä, palveluita ja päätöksenteon tukea eri puolilla maailmaa. QGIS:n ympärille on muodostunut laaja yhteisö, johon kuuluu kehittäjiä, käyttäjiä, tutkijoita, yrityksiä ja julkishallinnon organisaatioita. Yhteisö kehittää ohjelmistoa yhdessä sekä jakaa osaamista, kokemuksia ja uusia ratkaisuja kaikkien hyödynnettäväksi. 

Lounaistiedolle QGIS on keskeinen työkalu avoimen paikkatiedon käsittelyyn, visualisointiin, analysointiin ja julkaisuun. Esimerkiksi MALTTI-hankkeessa Lounaistieto on osallistunut yhdessä Gispo Oy:n kanssa maakuntakaavoituksen työkalun kehittämiseen ja testaamiseen. Parhaat paikkatietoratkaisut syntyvät käyttäjien, asiantuntijoiden ja ohjelmistokehittäjien tiiviinä yhteistyönä. QGIS-konferenssi tarjosi arvokkaan mahdollisuuden jakaa kokemuksia omasta työstä ja oppia muiden käyttäjien ja kehittäjien ratkaisuista. 

Yksi konferenssin puhutuimmista aiheista oli tekoäly. Sen mahdollisuudet paikkatietoalalla herättävät paljon kiinnostusta, mutta samalla myös huolta laadusta ja luotettavuudesta. Tekoäly voi nopeuttaa ohjelmistokehitystä, aineistojen käsittelyä ja analyysien tuottamista. Keskusteluissa muistutettiin kuitenkin, että avoimen lähdekoodin kehityksessä tärkeää ei ole pelkästään uuden koodin tuottaminen, vaan myös sen toimivuus, dokumentointi, ylläpidettävyys ja pitkäaikainen tuki. Esimerkiksi tekoälyn avulla luodut lisäosat voivat syntyä nopeasti, mutta niiden laatu, tietoturva ja yhteensopivuus eivät aina ole itsestäänselvyyksiä. Siksi avoimen lähdekoodin yhteisöissä korostuvat edelleen vertaisarviointi, dokumentointi, vastuullisuus ja yhteinen vastuu ohjelmistojen kehittämisestä. Tekoäly voi lisätä tuottavuutta, mutta asiantuntijoiden osaamista, harkintaa ja laadunvarmistusta se ei korvaa. 

 Keskeisiä havaintoja konferenssista: 

    • QGIS on tehokas työkalu, koska se mukautuu hyvin erilaisiin tarpeisiin ja projekteihin. 
    • Avoin lähdekoodi ei tarkoita vain kustannussäästöjä. Se tuo myös digitaalista suvereniteettia: käyttäjä säilyttää hallinnan omiin työkaluihinsa ja aineistoihinsa. 
    • Kehittäjät ajattelevat ohjelmakoodia, käyttäjät työnkulkuja. Kasvokkain kohtaaminen auttaa ymmärtämään toisten näkökulmia ja rakentamaan parempia ratkaisuja. 
    • Tekoälystä on tulossa osa paikkatiedon ekosysteemiä. Sitä kehitystä ei voi pysäyttää, joten on tärkeää ymmärtää sekä sen mahdollisuudet että siihen liittyvät haasteet.

Lounaistieto seuraa aktiivisesti alan kehitystä ja hyödyntää konferenssin oppeja alueellisen paikkatiedon, avoimen datan ja digitaalisten palveluiden kehittämisessä Varsinais-Suomessa. 

 

qgis konferenssi