Varsinais-Suomen lähtötilanne koronakriisiin oli työllisyyden näkökulmasta hyvä. Vuodesta 2015 jatkunut työllisyysasteen kasvu näytti jatkuvan, ja maakunnaan työllisyysasteen trendi oli tammi–maaliskuussa…
Lue lisää
Varsinais-Suomen lähtötilanne koronakriisiin oli työllisyyden näkökulmasta hyvä. Vuodesta 2015 jatkunut työllisyysasteen kasvu näytti jatkuvan, ja maakunnaan työllisyysasteen trendi oli tammi–maaliskuussa…
Lue lisääVarsinais-Suomen lähtökohdat ennen koronakriisiä olivat verrattain hyvät, sillä esimerkiksi maakunnan työttömyysaste oli pienempi kuin Uudellamaalla ja työllisiä oli noin 220 000….
Lue lisääVarsinais-Suomen maakuntastrategian ytimenä toimiva kumppanuusajattelu saa laajan hyväksynnän maakunnan toimijoiden keskuudessa. Vuoden 2019 lopussa jo kuudennen kerran toteutetun kumppanuusbarometrin mukaan…
Lue lisääSuomen maakunnat pärjäävät erittäin huonosti alueellisen potentiaalin indeksillä mitattuna. Parhaat indeksipisteet saavat pohjoismaiset pääkaupunkialueet: Oslo, Kööpenhamina, Tukholma ja Reykjavik. Vaikka Uusimaa sijoittuu mittarilla näiden jälkeen viidenneksi, jäävät Pohjanmaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa pohjoismaiden maakuntien keskikastiin. Huolestuttavinta kuitenkin on, että listan häntäpää muodostuu lähes yksinomaa suomalaisista maakunnista.
Lue lisääLounaistiedon tilastopalvelun uudet sivut on julkaistu. Tilastosivujen uudistuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota sivujen käytettävyyteen mobiililaitteilla. Lisäksi tilastokaavioiden ulkoasu on uudistettu…
Lue lisääVarsinais-Suomen työllisyystilanne on parantunut nopeasti vuodesta 2015 alkaen. Vuoden 2019 aikana työllisyysasteen kasvu hidastui jonkin verran, mutta kasvu on näyttää…
Lue lisääVarsinais-Suomen yritysten suhdannekehitys on jatkunut myönteisenä kesän ja syksyn 2019 aikana. Kaikki päätoimialat kasvavat tasaisesti, ja myös kaupan ala näyttää…
Lue lisääLounaistieto toteutti vuosi sitten Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva -palvelun, joka löytyy osoitteesta: www.poretieto.fi. Palveluun on kerätty ajantasaista tietoa Lounais-Suomen kehityksestä positiivisen…
Lue lisääSyksyn 2019 Maakunnan tila -katsauksen teemana on luonnon monimuotoisuus. Luonnon monimuotoisuus turvaa ihmiselle elintärkeitä palveluja kuten kasvien pölytys, makea vesi,…
Lue lisääVarsinais-Suomen työllisyystilanne on parantunut nopeasti vuodesta 2015 alkaen, ja vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä työllisyysasteen trendi oli 73,4 %. Kuluvan vuoden…
Lue lisää