Varsinais-Suomen asukasluku kasvoi 3 606 henkilöllä elokuussa 2023 edellisen vuoden elokuuhun verrattuna. Varsinais-Suomen väestönkasvu on kiihtynyt vuoden 2023 aikana huomattavasti, sillä…
Läs mer
Varsinais-Suomen asukasluku kasvoi 3 606 henkilöllä elokuussa 2023 edellisen vuoden elokuuhun verrattuna. Varsinais-Suomen väestönkasvu on kiihtynyt vuoden 2023 aikana huomattavasti, sillä…
Läs merSuomessa tullaan siirtymään kaikkia kaavatasoja koskevan yhtenäisen kaavatietomallin käyttöön, joka on osa ympäristöministeriön rakennetun ympäristön digitalisaatiota edistävää Ryhti-hanketta. Tietomallin sujuvan…
Läs merAluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on päivittänyt vuoteen 2040 saakka ulottuvan väestöennusteensa. Väestöennusteesta on laadittu neljä vaihtoehtoista versiota: väestökehityksen perusura sekä kaupungistumisen,…
Läs merOlen Anni Simola, neljännen vuoden maantieteen opiskelija Turun yliopistosta ja tämän vuoden kesätyöharjoittelija Lounaistiedolla. Kesän aikana olen päässyt työskentelemään Lounaistiedolla…
Läs merVarsinais-Suomeen työllisyysasteen trendiluku oli vuoden toisella neljänneksellä 75,0 %, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Työllisiä toisella neljänneksellä…
Läs merVarsinais-Suomen yritysten liikevaihdon kehitys oli kasvussa kuluvan vuoden alussa. Kaikkien yritysten liikevaihto oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 5,8 % korkeammalla tasolla…
Läs merVarsinais-Suomessa on runsaasti virkistys- ja luontomatkailumahdollisuuksia pienistä lähivirkistyskohteista monipuolisiin ja laajoihin luontomatkailukohteisiin. Virkistys- ja luontomatkailu lähikohteissa on kasvattanut suosiotaan kestävän…
Läs merOlen Anni Simola, neljännen vuoden maantieteen opiskelija Turun yliopistosta. Työskentelen tänä kesänä Lounaistiedon korkeakouluharjoittelijana erilaisten paikkatietoon liittyvien tehtävien parissa. Työtehtäviini…
Läs merVarsinais-Suomen väestökehitys on tällä hetkellä monella tapaa poikkeuksellista. Ensinnäkin Turun kaupungin kasvuvauhti on nopeinta sitten 1960- ja 1970-lukujen suuren maaltamuuton….
Läs merVarsinais-Suomeen työllisyysasteen trendiluku oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 75,1 %, mikä oli 1,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Työllisiä kolmannella neljänneksellä…
Läs mer