Avoin Lounais-Suomi -kilpailu huipentui!

Lounaistieto.fi / Recent / Avoin Lounais-Suomi -kilpailu huipentui!

IMG_8103

Lounais-Suomi on loistava paikka asua, mutta miten alueesta voisi tehdä vielä houkuttelevamman sekä tulevien että nykyisten asukkaiden silmissä? Tätä kysymystä ratkottiin syksyllä 2017 Avoin Lounais-Suomi -innovaatiokilpailussa, johon osallistui yhteensä noin 80 kilpailijaa eri puolilta lounaista Suomea. Kilpailu huipentui perjantaina 24.11. Turun ICT-talossa pidetyssä lopputapahtumassa, jossa oman työnsä esitteli 16 tiimiä.

Kilpailun ja 3000 euron pääpalkinnon voitti työ nimeltä Know Your Hoods (pdf), jonka teki Osuuskunta Choose Your Future. Yritys sai alkunsa Turun yliopiston kurssilta, jossa kehitettiin ratkaisua maahanmuuttajien kotouttamiseen ja jossa saatu menestys vei heidät Facebookin pääkonttoriin ja Barack Obaman puheille saakka. Tiimillä olikin selvästi pitchauksen taito hanskassa, mutta myös loistava ajankohtainen ratkaisu kilpailun teemaan liittyen.

Toiseksi tuli avoimen datan visualisointiin keskittynyt Kaupungin Syke (pdf), joka sai 2000 euron palkinnon ja jonka taustalla on kaksi HUB Turussa toimivaa yrittäjää – videotaiteilija Artturi Elovirta ja muotoilija Juho Vainio. Esitys oli hyvin visuaalinen ja siinä oli paljon uutuusarvoa sekä luovaa avoimen datan käyttöä.

Kolmanneksi tuli päätöksenteon läpinäkyvyyttä edistävä Politicå (pdf), joka sai 1000 euron palkinnon ja joka keskittyi lisäämään päätöksenteon läpinäkyvyyttä uudella ja innovatiivisella tavalla.

Onnittelut kaikkille palkituille tiimeille sekä kiitos kaikille osallistujille ja sponsoreille!


Kilpailun kulku ja taltioinnit
6.10.  Kilpailun lanseeraus miniseminaarissa (Youtube-taltiointi)
6.10- 10.11. Kilpailijoiden ja sponsoreiden ilmoittautuminen
30.10. Kick off -tapahtuma (diaesitykset ja videotallenne)
31.10. - 23.11. Tiimien työskentelyä ja ohjausta (HUB Turku sekä Salon IoT-kampus 16.11.)
24.11. Lopputapahtuma - pitchaus, arviointi ja palkitseminen (diaesitykset ja videotallenne)


Kilpailun säännöt
Kaikki kilpailuun osallistuvat työt arvioitiin alla olevien kriteerien perusteella. Erillisiä sarjoja tai kilpailuluokkia ei siis käytetty.

  • Uutuusarvo - Onko ratkaisu innovatiivinen? Onko ratkaisu käytettävissä nykyisillä teknologioilla?
  • Vaikutus alueen vetovoimaan - Vastaako ratkaisu kilpailun haasteisiin?
  • Kaupallinen potentiaali - Onko ratkaisu tuotteistettavissa? Tuoko ratkaisu tuottajille tai ostajille lisäarvoa?
  • Yleinen käytettävyys - Onko loppukäyttäjä huomioitu?
  • Avoimen datan käyttö - Kuinka tehokkaasti avointa dataa on hyödynnetty?

Kilpailun sääntöihin voi tutustua tarkemmin täällä

 

LOGOJA

Lisätiedot
Kilpailun järjestivät kuuden Turun korkeakoulun yhteinen Korkeakoulukumppani-palvelu, Varsinais-Suomen liitto ja sen yhteydessä toimiva Lounaispaikka. 

Antti Tuomisto, Turun yliopisto
Korkeakoulukumppani.fi
antti.tuomisto@utu.fi
040 737 1533     

Juha Pulmuranta, Varsinais-Suomen liiton Lounaispaikka
Lounaistieto.fi
juha.pulmuranta@varsinais-suomi.fi
040 509 1043