Turku maan toiseksi suurin kansainvälinen lentoasema

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Turku maan toiseksi suurin kansainvälinen lentoasema

Kansainvälisen lentoliikenteen matkustajamäärät keskisuurilla lentoasemilla 2014-2017

Turun lentoasema on onnistunut pitämään kiinni kansainvälisistä lentoyhteyksistään ja kansainvälisen lentoliikenteen matkustajamäärillä mitattuna vakiinnuttamaan asemansa maan toiseksi suurimpana kansainvälisenä lentoasemana. Turun lentoaseman kansainvälisen liikenteessä kulkee noin 220 000 matkustajaa vuodessa, kun toisena olevalla Tampereen lentoasemalla vastaava luku on vain noin 120 000. Tampereen putoaminen Vaasan lentoaseman tasolle johtuu ennen kaikkea halpalentoyhtiö Ryanairin reittien merkittävästä vähenemisestä lentoasemalla.

Rovaniemen uudet suorat kansainväliset lentoyhteydet ovat olleet näkyvästi esillä julkisuudessa. Kansainvälisenä lentoasemana Rovaniemi on kuitenkin yli puolet Turkua pienempi. Myös Oulun lentoasema on kansainvälisenä kenttänä pieni, vaikka kotimaan lennot nostavat sen selvästi Suomen toiseksi vilkkaimmaksi lentoasemaksi. Kansainvälisessä lentoliikenteessä Helsinki-Vantaa on omaa luokkaansa noin 15 miljoonalla vuotuisella matkustajalla.

Lentoliikennetilastot sisältyvät Varsinais-Suomen liiton jatkuvasti päivittyvään tilastoseurantaan.

Julkaistu 26.6.2017