Kierrätän, enkä roskaa

Etusivu / Vaikuta vesiin Nyt / Kierrätän, enkä roskaa

Oletko tullut ajatelleeksi, että heittäessäsi roskan tien pientareelle, se päätyy jossain vaiheessa mereen ja ehkä sieltä takaisin omalle ruokalautasellesi.

Roskalle löytyy aina parempi paikka kuin luonto. Kierrättämällä ja järkevällä jätteiden käsittelyllä voidaan roskien haittoja vähentää merkittävästi, tai jopa saada hyötyä. Roskien lajittelu niille tarkoitettuihin keräilyastioihin mahdollistaa niiden uusiokäytön. Sinun roskasi voi olla toisen bisnes.

Syömäkelpoisen ruuan oikea paikka ei myöskään ole roskis tai edes biojäteastia. Eniten ruokaa heitetään roskiin nimenomaan kotitalouksissa, ei esimerkiksi kaupoissa? Kun valmis ruoka päätyy roskiin, ovat ruuan tuotannosta, kuljettamista ja valmistuksesta aiheutuneet ympäristövaikutukset syntyneet turhaan. Roskiin heitetty ruoka verottaa myös kukkaroasi.

Valtateiden levähdysalueille jätetään paljon sinne kuulumatonta jätettä. Siivoton ympäristö ei houkuttele viettämään taukoja tienvarrella. Roskien keräämisestä aiheutuu myös huomattavia kustannuksia.

Roskaa levähdysalueilla

Destien miehet

Mistäroskiatulee_1500x1000Roskaantuminen

Roskaantuminen on esteettinen ja hyvinvointia heikentävä haitta. Muoviroska ei häviä, vaan pilkkoutuu mikroroskaksi. Pieni tapojen tarkistus on paikallaan.

Lue lisää

 

Ruokitkoroskistasi_1500x1000Ruokahävikki

Ruokitko roskistasi? Suunnittele, hanki ja valmista ruoka huolella. Turha hävikki pois ja säästät rahaa! Samalla myös ruuan tuotannon aiheuttama vesistökuormitus pienenee.

Lue lisää

Veden elävät kärsivät muoviroskasta!