Uusi henkilöliikennetutkimus julkaistu

Etusivu / Ajankohtaiset / Uusi henkilöliikennetutkimus julkaistu
Uusi henkilöliikennetutkimus julkaistu

Suomalaiset liikkuvat pitkälti samalla tavalla kuin 6 vuotta sitten, kertoo tuore henkilöliikennetutkimus. Alueelliset erot liikkumistavoissa ovat kuitenkin suuria.

Liikkumisen tunnusluvut ovat pysyneet pitkälti ennallaan. Vuonna 2016 suomalaiset tekivät kotimaassa keskimäärin 2,7 matkaa vuorokaudessa, kulkivat 41 kilometriä ja käyttivät aikaa liikkumiseen tunnin ja 13 minuuttia vuorokaudessa. Yhteensä kotimaanmatkoja oli vuositasolla 5,1 miljardia ja kilometrejä kaikkiaan 76 miljardia.

Useimmiten alla on auto

Koko maata tarkasteltaessa kulkupelinä matkoilla on useimmiten auto (45% matkoista), auton kyydissä matkustajana tehtiin 15% matkoista. Pyörällä, kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä tehtiin 37% matkoista. Kulkutavat ovat muuttuneet hieman aiemmasta: Henkilöautomatkat ovat aiempaa pidempiä ja joukkoliikennematkat aiempaa lyhyempiä.

”Huolimatta siitä, että erilaisten liikkumispalveluiden valikoima on kasvamassa, tavat ovat toistaiseksi melko vakiintuneita. Lisäksi liikkumisen alueelliset erot ovat suuria erityisesti kestävien liikkumismuotojen eli jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkutapaosuuksissa”, kertoo kestävän liikkumisen asiantuntija Tytti Viinikainen.

”Erojen taustalla vaikuttavat seudun koko, joukkoliikenteen järjestämismahdollisuudet, alue- ja yhdyskuntarakenne ja ikärakenne. Myös pitkäjänteinen pyöräilynedistämistyö näkyy siinä, että eri seuduilla pyöräilyn osuudet vaihtelevat.”

Eniten liikuttaa vapaa-aika  
 
Noin neljäsosa suomalaisten kotimaanmatkoista liittyy työhön tai koulutukseen, yli kolmasosa vapaa-aikaan, vajaa kolmasosa ostoksiin ja asiointiin ja kymmenesosa kyyditsemiseen ja saattamiseen. Noin joka kolmas kodin ja työpaikan välinen työmatka tehdään kestävillä liikkumismuodoilla.

”Etätyön ja liikkumisen suhde on kiinnostava asia. Työssäkäyvistä reilu viidennes oli tehnyt etätyötä edeltävän viikon aikana. Etätyötä tekevät erityisesti ne, joiden työmatkat ovat pitkiä. Kodin ja työpaikan välisen työmatkan keskipituus oli kaikkein korkein 1–2 työpäivää viikossa etätöitä tehneillä, keskimäärin 26 kilometriä”, sanoo liikenneasiantuntija Harri Lahelma.

Miten tutkimus tehtiin? 

Valtakunnallinen henkilöliikennetutkimus on vuodesta 1974 alkaen noin kuuden vuoden välein toteutettu kyselytutkimus. Tutkimus antaa yleiskuvan suomalaisten liikkumisesta ja henkilöliikennematkojen väestöryhmittäisistä, ajallisista ja alueellisista eroista.

Henkilöliikennetutkimukseen osallistui ensimmäistä kertaa kaupunkiseutuja omilla lisäotoksillaan. Mukana olivat Helsingin, Oulun, Tampereen ja Turun seudut, Joensuun ydinkaupunkiseutu, Päijät-Hämeen maakunta, Riihimäen seutukunta, Salo, itäinen Uusimaa ja läntinen Uusimaa.

Lue lisää
> Liikennevirasto (tiedote)
> Henkilöliikennetutkimus 2016