Lapset ja nuoret siivosivat Ugissa

Etusivu / Ajankohtaiset / Lapset ja nuoret siivosivat Ugissa
Lapset ja nuoret siivosivat Ugissa

Siistii ry:n siivoustalkoot Ugissa

Uudenkaupungin seudulla toimiva Siistii ry vastasi Porin siivoustalkoohaasteeseen. Yhdistys järjesti siivoustalkoot huhtikuussa yhteistyössä nuorisojärjestöjen ja päiväkotien kanssa.

– Talkoissa siivottiin Uudenkaupungin ja Kalannin liikuntapaikkojen, koulujen, päiväkotien ja viheralueiden ympäristöä, kertoo hankepäällikkö Timo Tanskanen Siistii ry:stä.

– Siistii ry tiedotti asiasta ja keräsi ennakkoon ilmoittautumisia suuremmilta ryhmiltä, jonka perusteella saatiin jaettua alueita ryhmäkokojen mukaan. Tämän lisäksi kaikki paikkakuntalaiset toivotettiin tervetulleeksi tapahtumaan ja ohjattiin aina jonkun ryhmän mukaan siivoilemaan, Timo jatkaa.

satulinna3Yhteistyössä kaupungin kanssa sovittiin alueet, jotka siivotaan talkoovoimin. Näin saatiin kaupungille paras mahdollinen hyöty tapahtumasta. Erityishuomion vaati turvallisuusasiat, kun suuri massa nuoria laitettiin ympäri kaupunkia alueilleen.

– Kaikille jaettiin huomioliivit ja turvallisuusohjeet sekä siivousvälineet lasitavaralle että normaalille jätteelle, kertoo Timo Tanskanen.

Tapahtuman myötä saatiin kaupunkiin kaikki lasten ja nuorten ulkoilualueet puhtaaksi kesän ulkoiluja varten. Tämän lisäksi saatiin nuorille tapahtuman yhteydessä kerrottua esimerkiksi roskien maatumisajoista ja jätteenlajittelusta.

Siistii logoRoskista tehtiin taidetta

Tapahtumasta saatiin hauskempi lisäämällä jokaiselle alueelle roskista tehtävä taideteoshaaste, josta piti ottaa kuva ja lähettää Siistii ry:lle julkaistavaksi www-sivuilla.

Toista kertaa järjestetyt siivoustalkoot keräsivät suuren osallistujamäärän yhteisen hyvän puolesta. Talkoisiin osallistui järjestäjän puolelta noin 15 organisoijaa, jotka olivat vastuuhenkilöitä alueilla, EA-henkilöitä, turvallisuusvastaava ja grillin käyttäjiä yms. Itse talkoisiin osallistui 380 päiväkotilaista ja 395 muuta talkoolaista. Talkootunteina työmäärä oli 2 370 tuntia.

Hieno esimerkki paikallisten nuorisojärjestöjen yhteistyöstä

Siistii Ry toimii sillanrakentajana Uudenkaupungin seudun lasten ja nuorten toiminnan kehittäjänä. Yhdistys järjestää tai on mukana vuosittain useissa erilaisissa tapahtumissa, joissa pyritään lisäämään yhteisöjen keskinäistä yhteistyötä yli järjestörajojen.

Nyt on talkoiden parasta aikaa

virastotalon talkoot2 2016 MHSMyös Varsinais-Suomen ELY-keskus ja raumalainen Pyynpään päiväkoti ovat vastanneet Porin siivoustalkoohaasteeseen. Päiväkodissa on tehty lasten kanssa siivousretki lähimetsään. ELY-keskus järjesti Turun virastotalon lähiympäristössä tunnin kestäneet talkoot. Pienessäkin ajassa roskasäkkejä kertyi useita.

Nyt kaikki talkoita suunnittelevat ja niitä toteuttaneet vastaamaan Porin haasteeseen Ympäristö Nyt –palvelun Haasteareenalla! Näin saamme esimerkillisen toiminnan näkyväksi innostaen muutkin toimeen mukaan.

Lue lisää
>> Porin haaste
>> Siistii ry