Koulut tarttuivat haasteeseen

Etusivu / Ajankohtaiset / Koulut tarttuivat haasteeseen
Koulut tarttuivat haasteeseen

Turun Lyseon koulu ja Eurajoen yhteiskoulu vastasivat Rauman Koulujemme lähivedet –haasteeseen. Tarkoituksena on tutkia itsevalittua lähivesikohdetta säännöllisesti ja käsitellä aihetta laajasti eri oppiaineissa eri näkökulmista. Kukin koulu muokkaa oman lähivesi-toimintamallinsa.

Turun Lyseon koulu Vlada Silkina 6A_ kuv_Kalle Kajander
Kuvassa Turun Lyseon koulun 6A-luokan Vlada Silkina

Turun Lyseossa kevään monialaisena teemana vesi

Turun Lyseossa aloitettiin kevään 2017 suunnittelu jo syksyllä. Lisäksi koulussa järjestettiin onnistunut päivätyökeräys Itämeren suojelun hyväksi.

– Toteutamme teemaa eri oppilaille erilaisin teemoin kunkin ikätasoon ja opetussuunnitelmaan soveltaen. Tavoitteena on eri aineiden opettajien yhteistyön kautta monialaisuus ja teeman käsittely eri näkökulmista, kertoo koulun rehtori Anu Tanzi-Abu.

– Teeman monipuolisen käsittelyn lisäksi tavoitteena on oppijan osallisuus oppimisprosessissa, havainnollisuus ja vaihtelevat työtavat sekä kasvatuksellisessa mielessä vastuun kantaminen ympäristöstä ja luonnosta, Anu kertoo.

Kustannukset esimerkiksi opintoretkistä maksetaan koulun budjetista, mitään erityistä budjettia hankkeelle ei ole.

– Tietoa on hyvin saatavilla. Mietimme sopivia asiantuntijavierailuja tai esityksiä, jotka voisivat sopia oppilaiden ohjelmaan ja tuoda oppimiseen koulun ulkopuolisten tahojen tietotaitoa.

Ohjelmassa on esimerkiksi tutustumista vesilaitokseen ja vedenpuhdistukseen ja keväällä mahdollisesti myös retki saaristoon, jos budjetti antaa myöten.

Eurajoen yhteiskoulussa aktiivista vesityötä

eurajoen-yhteiskouluEurajoen yhteiskoulussa erityisesti 7.-luokkalaiset aloittivat viime syksynä lähivesien tutkinnan. Koululaiset hakevat vesinäytteet ja analysoivat ne kolme kertaa vuodessa.

– Olemme myös mukana Satakunnan ammattikorkeakoulun Baltic Sea Savers –projektissa, jonka myötä koulussamme tapahtuu säännöllisesti jotain aiheeseen liittyvää, kertoo koulun lehtori Karoliina Saurio.

Syksyllä oppilaat osallistuivat BBS:n järjestämään Itämeren taidekilpailuun. Samalla koululaiset tutustuivat Itämeren nykytilaan ja pohtivat pienryhmissä ideoita tilan parantamiseksi.

– Olemme tehneet yhteistyötä Teollisuuden Voima Oy:n ja Posiva Oy:n kanssa jo reilusti toistakymmentä vuotta. Heidän kanssaan olemme järjestäneet syksyisin vesitutkimuspäivän, Karoliina kertoo.

UPM lahjoitti Eurajoen yhteiskoululle repullin lähivesien tutkimusvälineitä. Kuvassa 7b-luokan Aleksi Kuusela ja Elina Rantamäki.
UPM lahjoitti Eurajoen yhteiskoululle repullisen lähivesien tutkimusvälineitä. Kuvassa 7b-luokan Aleksi Kuusela ja Elina Rantamäki.

Päivän aikana selvitetään, mistä ja miten Olkiluotoon tuotetaan juoma- ja prosessivettä. Oppilaat analysoivat ottamiaan vesinäytteitä Posivan tutkijahallissa.

– Toivomme, että myös Eurajoen ja Luvian alakoulut lähtevät haasteeseen mukaan.

Rauman haasteeseen on tähän mennessä vastannut myös Kaarisillan koulu Porista.

Koulujemme lähivedet –tilaisuus maaliskuussa

Raumalla alkunsa saaneen Koulujemme lähivedet –toiminnan laajentamiseksi on koottu verkosto, joka pyrkii tukemaan toimintaa kouluissa. Mukana ovat Rauman lisäksi Valonia, Paimionjokiyhdistys, Aurajokisäätiö, Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Suomen ympäristökeskus.

Aiheesta järjestetään tilaisuus kiinnostuneille kunnille ja kouluille maaliskuussa. Aika ja paikka varmistuvat lähiaikoina. Lisäksi valmisteilla on esitemateriaalia. Rauman haasteeseen vastanneille kouluille on luvassa ELY-keskuksen lahjoittamana Suomen ympäristökeskuksen kokoama reppu, jossa on koululaisille tutkimusvälineitä ja –ohjeita lähivesien tutkintaan.

Lue lisää
>> Rauman haaste
>> Turun Lyseon haastevastaus
>> Eurajoen yhteiskoulun haastevastaus
>> Haasteareena

VS_Ely_koulu_lv_bann_300x120px

 

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *