Turun biokaasulaitoksen laajennukselle 8 milj. €

Etusivu / Ajankohtaiset / Turun biokaasulaitoksen laajennukselle 8 milj. €

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt Turun biokaasulaitoksen laajennukselle hallituksen kärkihanketukea 7,97 miljoonaa euroa. Gasum Oy:n suunnittelema hankekokonaisuus sisältää Turun Topinojan biokaasulaitoksen laajennuksen sekä biokaasun jalostus- ja nesteytyslaitoksen rakentamisen. Osana hanketta Turun seudulle rakennetaan kevyen maantieliikenteen tarpeita varten kaksi uutta biokaasun tankkausasemaa. Investoinnin kokonaisarvo on kokoluokaltaan 26 miljoonaa euroa.

Turun hankekokonaisuuden suunnittelutyöt käynnistyvät välittömästi. Lopullinen investointipäätös hankkeesta on määrä tehdä kevään 2017 aikana. Investoinnin odotetaan valmistuvan vuoden 2018 aikana. Rakennusvaiheessa hankkeen työllistävä vaikutus on noin 170 henkilötyövuotta. Biokaasulaitoksen kokonaiskapasiteetti laajennuksen jälkeen on noin 110 000 tonnia vuodessa puhdistamolietettä ja erilliskerättyä biojätettä sekä teollisuuden sivuvirtoja. Hanke vahvistaa kotimaisen biokaasumarkkinan kasvua ja edistää vahvasti biokaasun liikennekäyttöä.

– Turun biokaasuhankkeelle myönnetty kärkihanketuki on vahva osoitus valtion sitoutumisesta biokaasumarkkinan kehittämiseen Suomessa. Kotimainen ja täysin uusiutuva biokaasu on avainasemassa, kun maantieliikenteen päästöt on saatava selkeään laskuun Suomea sitovien ilmastotavoitteiden mukaisesti, Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen toteaa.

Nesteytettyä biokaasua laivoille ja maanteiden raskaalle kalustolle

Biokaasumarkkinan kehittäminen ja tuotannon kasvattaminen ovat keskeinen osa Gasumin strategiaa. Turun Topinojan biokaasulaitoksen laajennushankkeeseen kuuluu biokaasun jalostus ja nesteyttäminen. Samalla Gasum Oy rakentaa Turun seudulle kevyen maantieliikenteen tarpeita varten kaksi uutta biokaasun tankkausasemaa, jotka mahdollistavat paikallisista jätteistä tuotetun biokaasun jakelun.

Biokaasun nesteyttäminen mahdollistaa biokaasun jakelun raskaan maantieliikenteen sekä merenkulun polttoaineeksi. Turun biokaasulaitoksen vuosittainen nesteytyskapasiteetti vastaa noin 300 raskaan ajoneuvon vuotuista polttoaineenkulutusta. Nesteytettyä biokaasua tankataan Gasumin raskaan liikenteen liikenneasemilla, joista ensimmäiset ovat Turun ja Vuosaaren satamissa. Seuraavat raskaan liikenteen asemat rakennetaan vuoden 2017 aikana Vantaalle ja Jyväskylään.

Hallituksen kärkihankkeiden tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti nostaa Suomen talous kestävän kasvun ja kohenevan työllisyyden uralle. Biotalous ja puhtaat ratkaisut -kärkihankkeiden tavoitteena on lisätä kestävästi uusiutuvan energian osuutta, jotta se ylittää 2020‐luvulla 50 prosenttia. Tavoite perustuu erityisesti bioenergian ja muun päästöttömän uusiutuvan energian tarjonnan lisäämiseen.

>> Y-lehti/Varsinais-Suomen Yrittäjä

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *