ruoka

Etusivu / Posts tagged "ruoka" (Page 2)
Kalatuotteiden ilmastovaikutukset

Kalatuotteiden ilmastovaikutukset

Luonnonvarakeskus Luke selvitti kotimaisen kalan ilmastovaikutuksia. Suomessa kasvatetun kirjolohen ilmastovaikutus on tuotua kasvattua lohta pienempi. Kalastetun kalan hiilijalanjälki on pienempi kuin kasvatetun kalan. Ilmastovaikutukset määriteltiin rehuraaka-aineiden ja kalastusvälineiden tuotannosta fileointiin ja lopputuotteen kuljetukseen kaupan keskusvarastoihin eli ns. elinkaariarviointimenetelmällä. Hankkeessa vertailtiin myös kalan ilmastovaikutusta muihin eläinkunnan tuotteisiin. Yleisesti ottaen kasvatetun kalan ilmastoaikutus on pienempi kuin sian-…

Jatka lukemista
Varsinais-Suomessa kehitetään ilmastoystävällistä lounasmallia

Varsinais-Suomessa kehitetään ilmastoystävällistä lounasmallia

Yle kertoo uutisessaan 23.2.2022 Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen Hiililounas-hankkeesta, jossa kehitetään ilmastovaikutuksiltaan pienempää lounasruokailumallia. Lounasmalli rakennetaan keräämällä tutkimustietoa paikallisten kasviproteiinien hiilijalanjäljistä. Kasviproteiinien hiilijalanjärjistä on toistaiseksi vähän tutkimustietoa, sillä laskelmien tekeminen on alkutuottajien ja pienten yritysten näkökulmasta kallista ja työlästä. Hiililounas -hanke tuo tuottajat ja tutkijat yhteen tiedon keräämiskesi ja tulevaisuudessa tietoa ruuan hiilijalanjäljestä voidaan hyödyntää…

Jatka lukemista
Eväitä kuntapäättäjille alueellista hyvinvointia lisääviin ruokahankintoihin 15.2.2022

Eväitä kuntapäättäjille alueellista hyvinvointia lisääviin ruokahankintoihin 15.2.2022

Maa- ja metsätalousministeriö, Motiva ja Kuntaliitto järjestävät kuntapäättäjille 15.2. klo 16-18 webinaarin, jossa kerrotaan esimerkkien avulla, miten ruokapalveluihin liittyvillä valinnoilla, voidaan vaikuttaa alueen työllisyyteen ja talouteen ja vähentää samalla ilmastopäästöjä.  Tilaisuuden tarkempi ohjelma julkaistaan tammikuussa. Muistathan ilmoittautua viimeistään 14.2.2022. Lisätiedot ja ilmoittautuminen (motiva.fi)  

Jatka lukemista
Ilmastoruokaohjelman uutiskirje 3/2021

Ilmastoruokaohjelman uutiskirje 3/2021

Maa- ja metsätalousministeriön julkaisema Ilmastoruokaohjelma uutiskirjeen 3/2021 aiheina mm. vastuullisten ruokapalveluiden hankintaopas, Ruoka murroksessa -podcast, ruokajärjestelmän rakenteet arjen muutosten tukena ja luonnon monimuotoisuus kestävän ruokajärjestelmän edellytyksenä. Lue uutiskirje (mmm.gov.fi)  

Jatka lukemista
Webinaari vastuullisista julkisista elintarvikehankinnoista 25.11.2021

Webinaari vastuullisista julkisista elintarvikehankinnoista 25.11.2021

Motiva järjestää 25.11 klo 9-11.30 webinaarin vastuullisista julkisista elintarvikehankinnoista. Tilaisuudessa perehdytään vuosi sitten päivitettyihin elintarvikkeiden hankintakriteereihin ja saadaan vinkkejä hankintatavoitteiden käytäntöön viemisestä. Tilaisuudessa kuullaan useita esimerkkejä hankkijoiden toteuttamista markkinavuoropuheluista ja sopimuksen seurannan tavoista, joilla toimittajia on kannustettu innovatiivisten ja vastuullisempien tuotteiden ja ratkaisujen kehittämiseen. Ilmoittautuminen viimeistään 23.11.2021. Tilaisuuden ohjelma ja ilmoittautuminen Motivan sivuilla    

Jatka lukemista
Matkailun kehittämiskeskus edistää kestävää ja vastuullista liiketoimintaa

Matkailun kehittämiskeskus edistää kestävää ja vastuullista liiketoimintaa

Satakunnan ammattikorkeakoulu kertoo uutisessaan 21.10.2021 SAMKin avaamasta uudesta matkailun kehittämiskeskuksesta. Kehittämiskeskuksen tavoitteena on tukea matkailualan kestävää kehitystä. Matkailu on Satakunnassa merkittävä työllistäjä ja tulonlähde. ”Kehittämiskeskuksen toiminnan keskeisiä teemoja ovat kestävä ja vastuullinen matkailu sekä matkailun digitaalinen kehitys. Matkailun kehittäminen maaseudulla ja vesistöissä sekä erityisesti luonto, ruoka ja kulttuuri ovat merkittävässä asemassa keskuksen toiminnassa.” Lue koko…

Jatka lukemista
Porin kouluissa pyritään ruokahävikin vähentämiseen

Porin kouluissa pyritään ruokahävikin vähentämiseen

Porin kaupunki kertoo sivuillaan Porin kouluissa toteutetusta hävikkiruokakampanjasta. Kampanja toteutettiin punnitsemalla oppilaiden lautasilta pois heitettävä ruoka. Tavoitteet olivat kunnianhimoiset ja oppilaat palkittiin jäätelöillä! Ruokahävikin vähentäminen on koko kaupungin yhteinen tavoite. Porin palveluliikelaitoksessa on tiedostettu YK:n ja EU:n asettama tavoite ruokahävikin määrän puolittamisesta reilussa kymmenessä vuodessa eli vuoteen 2030 mennessä. Euroopan unionin jäsenmaiden on tullut raportoida…

Jatka lukemista
Kiertävätkö maatalousmuovit?

Kiertävätkö maatalousmuovit?

Brahea-keskuksen kehittämispäällikkö Leena Erälinna kirjoittaa 22.9.2021 Maaseudun tulevaisuuden mielipidepalstalla maataloudessa käytettävien muovien keräyksen ja kierrätyksen ongelmista. Muovia hyödynnetään ruoka- ja rehutuotannon eri vaiheissa tuotteiden suojaamiseen ja pakkaamiseen. Kuluttajille päätyviä muoveja varten kierrätys on järjestetty kattavasti ja toimii erinomaisesti, mutta maatiloilla tilanne on toinen. Halu maatalousmuovien kierrätykseen kuitenkin on, ja tarpeeseen tulisi nyt vastata. Toimiva keräys…

Jatka lukemista
Vuoden parhaat sitoumukset -tilaisuus 24.9.2021

Vuoden parhaat sitoumukset -tilaisuus 24.9.2021

Valtioneuvoston kanslia järjestää 24.9. klo 9.00-10.00 Vuoden parhaat sitoumukset -tilaisuuden, jossa kerrotaan, millaisia kestävän kehityksen toimia kunnissa ja muissa organisaatioissa on saatu aikaan toimenpidesitoumuksilla. Tilaisuudessa Kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteeristö palkitsee vuoden parhaat kestävän kehityksen toimenpidesitoumukset. Palkittavien organisaatioiden vastuullisuustyön lisäksi kuullaan siitä, miten Espoon kaupunki on hyödyntänyt sitoumuksia menestyksekkäästi osana omaa kestävän kehityksen työtään. Tilaisuus järjestetään…

Jatka lukemista