Pilaantuneet maa-alueet

Etusivu / Uutiset / Pilaantuneet maa-alueet

Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostaminen ehkäisee vaarallisten aineiden aiheuttamia haittoja. Indikaattori kuvaa ympäristöviranomaisen vuosittain tekemien pilaantuneen alueen maaperän puhdistamista koskevien hallintopäätösten määrää. Puhdistamista koskevien päätösten määrä riippuu siitä, kuinka monta puhdistamista koskevaa ilmoitusta puhdistamisesta vastuussa olevat vuosittain saattavat vireille. Indikaattori ei kerro esimerkiksi millaisia kohteita on puhdistettu, eikä poistettujen maajätteiden määrä- tai laatutietoja.

Jätelain (1994) voimaan tulon jälkeen on ollut mahdollista ryhtyä pilaantuneen alueen maaperän puhdistamiseen tekemällä siitä ilmoituksen alueelliselle ympäristöviranomaiselle (nykyisin ELY-keskus). Turun kaupungin alueella maaperän puhdistamista koskevissa asioissa toimivaltaa on ympäristöministeriön päätöksellä 1.5.2010 lähtien käyttänyt kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen.

Pilaantuneen maaperän puhdistaminen tulee ylensä ajankohtaiseksi maankäytön muutoksen yhteydessä, esimerkiksi kun entisen teollisuusalueen käyttötarkoitus muuttuu asumiseen. Puhdistamista koskevien hankkeiden vireille tuloon vaikuttaa rakentamisen määrä.  Pilaantuneeksi epäillyt tai todetut maa-alueet on edelleenkin otettava huomioon mm. ennen kuin alueiden käyttö muuttuu.

Tavoitteena on, ettei uusia pilaantuneita alueita pääse syntymään, ja että vanhat pilaantuneet alueet kunnostetaan. Puhdistusta koskevien ilmoitusten määrä tulee aikanaan toivottavasti edellä mainitusta syistä johtuen vähenemään.