Paimio selvittää joukkoliikenneratkaisua

Etusivu / Ilmasto / Paimio selvittää joukkoliikenneratkaisua

Kunnallislehti 11.9.2018

Paimion kaupunki teettää oman joukkoliikennesuunnitelman. Selvitystyölle varataan aikaa puoli vuotta.

Kuntastrategian laadinnan yhteydessä tehdyssä kyselyssä yli 800 vastaajan mielestä selkeästi eniten kehitettävää Paimiossa on kaupungin joukkoliikenteessä. Siitä lähtien kun Föli-alue syntyi Turun rajanaapureiden alueelle, moni paimiolainen on kaivannut sitä Paimioonkin, mutta alueen laajeneminen ei ole näillä näkymin luvassa ihan pian.

Työn alle tulee suunnitelma, joka selvittää millainen joukkoliikennejärjestelmä Paimiossa voisi toimia, niin että se sisältäisi sisäistä liikennettä, palveluliikennettä ja liityntäliikennettä.

Paimion kaupungin henkilöliikenteen kuljetuskustannukset olivat vuonna 2017 yhteensä noin 1,13 miljoonaa euroa, josta koulutukuljetusten osuus oli noin 620 000 euroa.

Selvityksestä koituviin kuluihin kaupunki sai Varsinais-Suomen ELY-keskukselta 15.000 euron avustuksen.