Aurajoki-ilmiö Mustanojan koulussa

Etusivu / Ajankohtaiset / Aurajoki-ilmiö Mustanojan koulussa
Aurajoki-ilmiö Mustanojan koulussa

Mustanojan koulu vesitutkimuksissa 0517Mustanojan koulu järjesti ilmiöviikon aiheella Aurajoki toukokuussa 2017. Ilmiöviikko toi mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluarkeen niin oppilaiden kuin opettajienkin mielestä. Viikon aikana sai oikeasti keskittyä olemiseen ja erilaiseen tekemiseen, eikä tarvinnut miettiä, ehditäänkö asioita tehdä.

Aurajoki ilmiönä monesta vinkkelistä

Viikko alkoi kalastuksella Aurajoen Halistenkosken alapuolella. Samalla oppilaat tutustuivat myös Aurajoen opastuskeskus Myllärintalossa esillä olleeseen näyttelyyn ”Puhdasta vettä luonnosta kuluttajille ja takaisin luontoon” (Valonia) sekä Vesilaitosmuseoon.

Otteista näki, että moni lapsi oli kalastanut aikaisemminkin. Ja muutama kertoi kalastaneensa perheensä kanssa myös Aurajoessa. Usealle kuitenkin tämä oli pH mittaus Mustanojan kouluensimmäinen kokemus kalastuksesta Aurajoella ja osalle myös ihan ensimmäinen kerta onkivapa kädessä.

Kalastus oli lapsista kivaa ja mikäs siinä oli olla innoissaan kun kalaa tuli koko ajan. Oppilaiden saalis koostui pääasiassa särjistä ja ahvenista, mutta joukossa oli myös kiiski, salakka, säyne, vimpa ja lahna. Ja nappasipa yksi mato-ongella hauenkin! Saaliin sai kerätä halutessaan pussiin ja moni lapsi veikin ylpeänä kalansa kotiin näytille. Moni myös päästi vähintään osan saamistaan kaloista takaisin kasvamaan.

Koululle kalastus oli helposti toteutettavissa, sillä Lounais-Suomen vapaa-ajankalastajat ry hoiti kaikki järjestelyt. Heidän toimestaan paikalla oli myös vapaaehtoisia kalakummeja, jotka auttoivat kalojen irrotuksessa ja tainnutuksessa. Osa lapsista kyllä hoiti tämänkin itse, joten uusia taitoja ja rohkeutta tuli opittua reippaasti!

Mustanojan koulu kalastamassa 0517Samalla kun puolet koulusta oli kalastamassa, toinen puoli kävi tutustumassa Myllärintalon ja Vesilaitosmuseon näyttelyihin. Myllärintalon vesi-näyttelyssä mietittiin muun muassa miten kuluttaisi veden, jos sitä olisi päivässä käytettävissä vain 15 litraa, kuten osalla maailman ihmisistä on. Pesisikö hampaat hammasmukia käyttäen, jolloin kuluu 2 desilitraa vettä vai vettä kraanasta laskien, jolloin kulutus on 12 litraa. Näyttelyssä lapset saivat muutenkin laajasti tietoa, miten itse voi vaikuttaa vesien tilaan ja miten pienilläkin asioilla on merkitystä. Halistenkosken toisella puolella sijaitsevassa Vesilaitosmuseossa lapset pääsivät tutustumaan vesilaitostoiminnan historiaan.

Retkiä, vesitutkimuksia, kaarnaveneitä, pullopostia, kalataidetta

Viikon muut retket olivat keskiviikkona Nautelankoskelle ja perjantaina Aurajoen alkulähteiltä Auran Kuuskoskelle. Nautelankoskella oppilaat tutustuivat Aurajoen kivikautiseen historiaan Nautelankosken museossa, vanhaan myllyyn sekä Aurajoen vartta mutkittelevaan luontopolkuun. Luontopolun varren tauluissa kerrotaan Aurajoen vesistöstä, lehto- ja niittyluonnosta sekä virtavesien lajistosta.

Mustanojan koulu tytöt vesitutkimuksissa 0517Perjantain retken aikana tutustuttiin Aurajoen alkulähteeseen Oripäässä, käytiin Koskelankoskella ja päädyttiin Kuuskoskelle. Matkan aikana lapset ottivat vesinäytteitä Aurajoesta. Vesinäytteiden ottoa ja tutkimista varten koulu sai Koulujemme lähivedet -vesitutkimuslaukun, koska he vastasivat Rauman kouluille esittämään vesitutkimushaasteeseen. Päivän retki huipentui Riihikosken maisemapolun kävelyyn ja makkaroiden paistoon.

Välipäivinä Mustanojan ilmiöviikolla järjestettiin kaksi pajapäivää, joiden aikana muun muassa tehtiin kaarnaveneitä, opiskeltiin Aurajokeen liittyviä asioita, kirjoitettiin pullopostia ja askarreltiin kalatauluja. Taulujen tekoon lapset upposivatkin aivan antaumuksella, kun maanantain kalastuksessa oli päästy kalojen kanssa kosketuksiin.

Mukava viikko siis!                 

Me Aurajokisäätiössä ja Paimionjoki-yhdistyksessä sekä ELY-keskuksessa kannustamme kaikkia kouluja menemään lähiluontoon ja lähivesille. Aluksi vaikka vain yhtenä päivänä vuodessa.

Teksti: Sanna Vesa, Aurajokisäätiö/Paimionjoki-yhdistys
Kuvat: Mustanojan koulu ja Sanna Vesa, Aurajokisäätiö/Paimionjoki-yhdistys

Lue lisää >> Koulujemme lähivedet

>> Mustanojan koulun Koulujemme lähivedet -haastevastaus