Luontoon saa koskea

Etusivu / Ajankohtaiset / Luontoon saa koskea
Luontoon saa koskea

Luonnon monimuotoisuus on perusedellytys elämälle maapallolla. Oikein suunnitellulla luonnonhoidolla voidaan ihmisten toimesta lisätä monimuotoisuutta. Yleensä yhteistyö tuottaa parhaita tuloksia.

Turussa 29.-30.11. järjestetyn kaksipäiväisen luonnonhoitoseminaarin tavoitteena oli tarjota luonnon hoidon tekijöille ja asiantuntijoille  kiinnostavia ratkaisuja työn tehostamiseksi ja inspiraatioksi.

– Luontoon saa todellakin koskea, kansainvälisen luonnonhoitoseminaarin toisen päivän puheenjohtaja Eija Hagelberg korosti.

Seminaarissa kuultiin mahtavia ulkomaisia ja kotimaisia elinympäristöjä ja luontoa hoitavia esimerkkejä. Seminaariväki kiitteli sitä, että kerrankin saman pöydän ääressä istui sekä metsästäjiä että luonnonsuojelijoita, maaseudun yrittäjiä ja ruuantuottajia, riistaväkeä ja perinnemaisemaihmisiä.

– On korkea aika siirtyä sektorirajat ylittävään yhteistyöhön täysillä, Luonnon- ja riistanhoitosäätiön asiamies Heli Siitari kannusti. Hän korosti myös sitä, että viestit on suunnattava tämän päivän suomalaiselle, joka on yhä enemmän kaupunkilainen.

– Meidän suomalaistenkin olisi tunnisettava omat valmiutemme, oma osaamisemme, omat tuotteemme. Meidän olisi opittava hyödyntämään vuodenaikojen vaihtelua, metsien riistarikkautta ja luontomme monipuolisuutta. Meidän pitäisi olla ylpeitä vahvuuksistamme ja kehittää sekä hyödyntää niitä, Siitari hehkutti.

Elinympäristöt heikkenevät maailmassa. Ruuan tuotanto vaikeutuu. Nyt tarvitaan yhteistyötä ja kestäviä ratkaisuja.

– Tuloksia on luvassa, kun eri alojen osaajat ja tekijät yhdistävät voimansa yhteisen päämäärän hyväksi. Töitä tehdään yhdessä ja järkevästi. Avoin tiedonvälitys, keskustelu ja toisten kuuntelu ovat avaimia hyviin tuloksiin. Jokaisen ei kannata takkuilla samojen ongelmien viidakossa, Eija Hagelberg totesi seminaarin päätössanoissa.

Seminaariväki solmikin työryhmissä konkreettisia luonnonhoitodiilejä. Tulevaisuuteen halutaan mennä yhteisvoimin ja kestävyys kärjessä.

Seminaarin järjestäjätahoja olivat Maaseutuverkosto, JÄRKI-hanke (Luonnon- ja riistanhoitosäätiö sekä BSAG), Varsinais-Suomen ELY-keskus, Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri, Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys, Perinne-ELO-työryhmä / Metsähallitus, Suomen riistakeskus, Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset, Ympäristöministeriö, Maa- ja metsätalousministeriö ja WWF.

Seminaariaineistot tulevat alla mainitulle kotisivulle lähipäivinä.

luho_ylapalkki

 

 

 

 

 

 

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *