Lähikalahankkeessa tapahtuu

Etusivu / Ajankohtaiset / Lähikalahankkeessa tapahtuu
Lähikalahankkeessa tapahtuu

lähikalahanke1 JNSKeväällä 2015 käynnistynyt John Nurmisen Säätiön Lähikalahanke jatkuu, ja kevään kalastussesonki on jo ovella.

Kalastajahaku kaudelle 2017 on käynnissä hankkeen verkkosivuilla. Hankkeessa on kahden aikaisemman kauden aikana kalastettu yhteensä noin 200 000 kg lahnaa ja särkeä, josta valmistetaan herkullista lähiruokaa Turun seudun ateriapalvelu Arkean asiakkaille. Myös pääkaupunkiseudulla on syksystä 2016 alkaen päästy maistelemaan lähikalapihvejä osana Palmia Oy:n ja Espoo Cateringin ruokatarjontaa.

– Hankkeen päätavoitteena on kierrättää ravinteita meriekosysteemistä maalle ja samalla tukea Saaristomeren tilan parantamiseen tähtääviä päästövähennystoimia, kertoo projektipäällikkö Miina Mäki John Nurmisen Säätiöstä.

Hanke tukee kestävän kiertotalouden periaatteita edistämällä Saaristomeren särkikalojen hyötykäyttöä ihmisravintona. Lähikalahanke onkin valittu esimerkkinä mukaan myös Sitran laatimaan Suomen kiertotalouden tiekarttaan, jossa nostetaan esiin parhaita käytäntöjä ja pilotteja, jotka ovat helposti monistettavissa ja tarjoavat lisäarvoa kansallisesti omalla toimialueellaan. (Suomen kiertotalouden tiekartta – selvitys, Sitra 2016)

Lähikalahanke pähkinänkuoressa

lähikalahanke3 JNSHankkeessa kalastetaan kohdennetusti vajaasti hyödynnettyä särkikalaa, ensisijaisesti Saaristomeren alueella. Kalastukselle on asetettu reunaehdot, joilla varmistetaan, että toiminta on kestävän kehityksen arvojen mukaista. Särkikalasaalis hyödynnetään kokonaisuudessaan: suurin osa jatkojalostetaan elintarvikekäyttöön ja käyttämätön kala-aines pyritään hyödyntämään joko kalanrehuna tai energiantuotannossa. Hankkeeseen osallistuvat sopimuskalastajat valitaan avoimen hakumenettelyn kautta. Mukana olevat kalastajat sitoutuvat hankkeessa määriteltyihin reunaehtoihin fosforinpoistopalkkiota vastaan. Palkkio koskee ainoastaan särkikalasaalista.

Tavoitteena on ohjata mahdollisimman suuri määrä kalastetusta särkikalasta elintarvikekäyttöön. Saalis toimitetaan ensisijaisesti hankkeen yhteystyökumppaneille, jotka maksavat elintarvikkeeksi menevälle, laatukriteerit täyttävälle saaliinosalle markkinahinnan. Kalastajat tekevät sopimukset saaliin myymisestä ja toimittamisesta itse suoraan ostajien kanssa.

John Nurmisen SäätiöLähikalahanke on myös mukana yhtenä pilottina NutriTrade –hankkeessa (NutriTrade – Piloting a Nutrient Trading Scheme in the Central Baltic), jota osarahoittaa EU:n Interreg Central Baltic -ohjelma (2015–2018). NutriTrade-hankkeessa luodaan järjestelmä Itämeren alueen vapaaehtoiselle ravinnevähennystoimien tarjoamiselle ja rahoittamiselle. NutriTrade on EU:n Itämeristrategian lippulaivahanke, ja sitä johtaa John Nurmisen Säätiö.

Lue lisää >> John Nurmisen Säätiö

NutriTrade_EU_logos_small

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *