Järkevän vedenkäytön vinkkejä

Etusivu / Kehityspolut / Kestävät valinnat / Järkevän vedenkäytön vinkkejä

Toimitusjohtaja Osmo Seppälä, Suomen Vesilaitosyhdistys ry

Paljonko käytämme vettä?

Suomi on runsaiden vesivarojen maa. Meillä ei ole pulaa juomavedestä tai muusta kotitalouksien tarvitsemasta vedestä. Vastuullinen vedenkäyttäjä ajattelee kuitenkin järkevästi, etenkin lämpimän veden käytön energiakustannuksia.

Suomessa omakotitaloissa vedenkäyttö on keskimäärin 135 litraa asukasta kohti vuorokaudessa ja rivitaloissa 150 litraa. Kerrostaloissa ominaiskäyttö on jonkin verran suurempi. Vedenkäyttö on kuitenkin vähentynyt 1970-luvun lukemista, tuolloin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ominaiskäyttö oli yli 400 litraa vuorokaudessa. Vedenkäytön ennusteet tulevaisuuteen olivat jopa yli 600 litraa vuorokaudessa asukasta kohti. Vedenkulutuksen vähenemiseen ovat vaikuttaneet sekä vettä säästävien kodinkoneiden ja suihkujen kehittyminen että ihmisten asenteiden muuttuminen.

Kotitalouden vedenkulutuksesta yli 40 prosenttia kuluu peseytymiseen. Lisäksi WC-pytyn huuhtelu, ruokailu ja pyykinpesu muodostavat merkittävän osan päivittäisestä vedenkulutuksesta.

Ohjeita järkevään vedenkäyttöön

Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa vedenkulutukseen. Vettä on helppo säästää monilla pienillä keinoilla, joista kasvaa iso puro.

  • Korjauta vuotavat hanat ja viallinen vessanpöntön huuhtelusäiliö heti.
  • Pese täysiä koneellisia pyykkiä ja astioita.
  • Käytä pesukoneissa säästö- ja vajaatäyttöohjelmia. Näin säästät myös sähköä.
  • Käytä tulppaa altaassa, jos peset astiat käsin. Vältä astioiden huuhtelua juoksevan veden alla.
  • Sulje suihkun hana saippuoinnin ajaksi.
  • Vältä veden juoksutusta hampaiden harjauksen aikana – käytä mukia.
  • Hyödynnä sadevesi kasvimaan ja nurmikon kastelussa.
  • Kun uusit kylpyhuonekalusteita, suosi wc-istuinta, jossa huuhteluveden määrää voidaan säätää.
  • Lisätietoa vähän vettä kuluttavista vesikalusteista saat lvi-alan erikoisliikkeistä ja rautakaupoista.

 Tarkkaile vesivuotoja

Kodin vedenkulutuksen säännöllinen seuranta ja vuotavien vesikalusteiden korjaaminen kannattaa. Merkityksettömältä vaikuttava tippavuoto maksaa vuositasolla paljon. Esimerkiksi tiputtavasta hanasta voi joutua maksamaan 150 euroa ja vuotavasta vessanpöntöstä yli 1 000 euroa vuodessa.

Vesikalusteiden vuotaminen johtuu yleensä tiivisteiden ikääntymisestä ja kovettumisesta. Tiivisteiden vaihtamiseen kannattaa tilata huoltomies. 

Myös putkistojen kuntoa kannattaa tarkkailla säännöllisesti, jotta suuria vesivahinkoja ei pääse syntymään kiinteistössä. Helpoin tapa selvittää piilovuodot on seurata kiinteistön vesimittaria. Mikäli vesimittari pyörii eikä kiinteistössä ole vedenkäyttöä tarkkailuhetkellä, voi kyseessä olla vesijohtovuoto.

Lue lisää >> Käytä vettä järkevästi (hsy.fi)

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *