Energiahukkajahti

Etusivu / Kehityspolut / Kestävät valinnat / Energiahukkajahti
Energiahukkajahti

Energiahukka haukkaa jopa 30 prosenttia taloyhtiösi energiasta | YM 3.10.2016

energiahukka_patteriLokakuun alussa käynnistyi ympäristöministeriön johdolla energiatehokkuuskampanja Energiahukkajahti, jossa Suomen taloyhtiöt haastetaan toteuttamaan yksinkertaisia keinoja energiankulutuksen vähentämiseksi.

Kyseessä on kiinteistö- ja rakennusalan toimijoiden yhteiskampanja, jossa kannustetaan Suomen asunto-osakeyhtiöitä optimoimaan kiinteistönsä energiankäyttö ja olosuhteet kustannustehokkaiden, helposti toteutettavien toimenpiteiden avulla. Kampanja kestää vuoden.

”Pahimmillaan Energiahukka tarkoittaa taloyhtiölle kymmenien tuhansien eurojen turhia kustannuksia vuodessa. Yksittäisen kotitalouden kohdalla vuodessa tuhlataan siis noin etelän äkkilähdön verran rahaa”, kertoo yliarkkitehti Harri Hakaste ympäristöministeriöstä.

Taloyhtiön hallitukselle parempi energiatehokkuus tarkoittaa ennen kaikkea, että asunto-osakeyhtiö voi jatkossa käyttää rahansa viisaammin. Taloyhtiön hallituksen jäsenet ovat avainasemassa, sillä hukkajahdin toimenpiteet edellyttävät hallituksen päätöksiä.

>> Hukkajahtiin liitytään osoitteessa www.energiahukka.fi, josta taloyhtiö voi ladata maksuttomat asiantuntijaohjeet.

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *