Energiahaaste startup-yrityksille

Etusivu / Ajankohtaiset / Energiahaaste startup-yrityksille

Kilpailussa halutaan nostaa esiin startup-yrityksiä, joilla on uutta tarjottavaa energia-alalle

Business Finland, Word Energy Council ja Suomen messusäätiö järjestävät energia-aiheisen kilpailun, joka huipentuu 25.10. Tampereen Energiamessuilla, joka on Pohjoismaiden suurin energia-alan tapahtuma. Kilpailun pääpalkinto on 10 000 euroa. Kymmenen parasta yritystä saavat pitchauskoulutusta ja kilpailun raadin valitsemat viisi yritystä pääsevät pitchaamaan Energiamessujen päälavalle. Kaikki kilpailun osallistujat pääsevät ehdolle huhtikuussa 2019 Berliinissä järjestettävään Start Up Energy Transition -kilpailuun.

Kilpailussa halutaan nostaa esiin startup-yrityksiä, joilla on kasvupotentiaalia ja uutta tarjottavaa energia-alalle. Kilpailuun osallistuvan startupin ehdotus voi liittyä esimerkiksi energiatehokkuuteen, älykkääseen kotien energianhallintaan, kuluttajan roolin muutokseen, kysyntäjoustoon, sähköisen liikenteen ratkaisuihin, hajautettuun uusiutuvan energian tuotantoon, älykkäisiin lämmitys- ja jäähdytysratkaisuihin, energian varastointiin tai älykkäisiin sähköverkkoihin.

Miten osallistua kilpailuun? Lähetä ehdotuksesi 14.9.2018 mennessä

Ehdotukset lähetetään osoitteeseen energiakilpailu@businessfinland.fi. Kuvaa maksimissaan 1-2 A4-sivun mittaisella ehdotuksella, millainen tiimi yrityksellänne on, mikä on energia-alan innovaationne ja mihin tämä johtaa yrityksenne ja energia-alan 5-10 vuoden päästä. Älä lähetä muita liitteitä. Huomioi, että viisi parasta ehdotusta julkaistaan Energiamessujen ja Business Finlandin www-sivuilla, joten ethän laita ehdotukseesi liikesalaisuuksia. Startup-yrityksellä tarkoitetaan tässä kilpailussa Suomeen rekisteröityä yritystä, joka on maksimissaan viiden vuoden ikäinen.

Business Finland valitsee ehdotuksista 10 parasta ehdokasta, jotka pääsevät pitchauskoulutukseen. Näistä kymmenestä ehdokkaasta kilpailuraati valitsee viisi parasta pitchaamaan Energiamessuilla. Messuyleisö päättää voittajan äänestämällä pitchausten jälkeen.

 Lue lisää

> Startup-yritys, onko sinulla ratkaisu tulevaisuuden älykkääseen energiajärjestelmään?

> Energiamessut.fi