Vedet

Etusivu / Indikaattorit / Arkistoitu kategoriassa "Vedet"
Järvien fosforipitoisuudet

Järvien fosforipitoisuudet


Kalaisuudestaan tunnetussa Säkylän Pyhäjärvessä kasvukauden ravinnepitoisuudet ovat olleet suhteellisen pieniä, vaikka mm. fosforipitoisuus onkin hieman kasvanut 1980-luvulta. 2000-luvulla vedenlaatu on pitkälti vaihdellut sadannan ja talviaikaisen lämpötilan mukaan: sekä kuivuusjaksot että kylmät talvet vähentävät valuma-alueelta tulevaa ravinnekuormaa.

Voimakkaasti kerrostuvalle Kakskerranjärvelle on ominaista pohjanläheinen hapettomuus syvännealueilla. Tämän seurauksena alusveden fosforipitoisuus kasvaa, mutta tällä ei ole suurta merkitystä koko järven tilavuuteen suhteutettuna. Viime vuosina tapahtunutta kasvukauden fosforipitoisuuden laskua voivat selittää sääolojen lisäksi onnistuneet vesiensuojelutoimenpiteet.

Pohjavesien suojelusuunnitelmat

Pohjaveden suojelusuunnitelmien laadinta kuvaa aktiivisuutta pohjaveden suojelussa. Suojelusuunnitelmalla pyritään suojelemaan pohjavesialue rajoittamatta kuitenkaan maankäyttöä tarpeettomasti. Suunnitelmaa käytetään ohjeena maankäytön suunnittelussa ja viranomaisvalvonnassa. Siinä selvitetään alueen hydrogeologiset ominaisuudet, kartoitetaan riskikohteet sekä laaditaan toimenpidesuositukset alueella jo oleville tai sinne mahdollisesti tuleville riskikohteille.

Suojelusuunnitelmien laatimisesta vastaavat kunnat ja vedenottajat. Mitä enemmän riskitoimintoja pohjavesialueeseen kohdistuu, sitä tärkeämmässä roolissa suojelusuunnitelma on. Suojelusuunnitelmat pitäisi päivittää noin kymmenen vuoden välein.

Ympäristöohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että kaikille tärkeille (I-luokan) pohjavesialueille laaditaan suojelusuunnitelma vuoteen 2015 mennessä. Varsinais-Suomessa suojelusuunnitelmia oli tehty vuoden 2014 loppuun mennessä 80 kpl (tavoite:129). Lähempänä tavoitetta ollaan Satakunnassa, jossa on tehty 62 suunnitelmaa (tavoite: 69).

Pohjaveden suojelusuunnitelmien laatimiseen on mahdollista saada valtion tukea maksimissaan 50 % kustannuksista. Tukea on haettavissa vuosittain lokakuun loppuun mennessä.

Pohjaveden nitraattipitoisuus

Pohjavesialueiden kuvaus
Oripää: hajakuormitusta, Jämijärvi: luonnontilainen alue, Pyhäranta: voimakas ihmistoiminnan vaikutus, Sauvo: ihmistoiminnan vaikutus

Pohjaveden nitraattipitoisuus kuvaa ihmistoiminnan vaikutuksia pohjavesien tilaan. Pohjavesissä on luontaisesti nitraattia erittäin vähän. Jo pienet nitraattipitoisuuden muutokset kertovat ihmisen toiminnan vaikutuksesta pohjavesialueella. Nitraattia voi joutua pohjaveteen lannoituksen ja maaperään pääsevien jätevesien kautta. Nitraattipitoisuuksissa on havaittu kasvua monilla alueilla, joilla vedenottamot sijaitsevat voimakkaasti viljeltyjen alueiden läheisyydessä. Jätevesipäästön läheisyydessä typpiyhdisteet näkyvät yleensä ensin kohonneina ammoniumpitoisuuksina, josta olomuodosta yhdiste muuttuu hapen vaikutuksesta vähitellen nitraatiksi.

Kuvaajassa esitetään kolmen erilaisen pohjavesialueen seurantatietoja. Jämijärven pohjavesialue on täysin luonnontilainen ja nitraattipitoisuudet ovat erittäin pieniä (0,03-0,06mg/l) eikä niitä siksi saada näkyviin ko. kuvaajassa. Oripään tulokset ovat suurehkolta pohjavesialueelta, jossa pitoisuuksia lisäävät asutuksen jätevedet, metsähakkuut ja –lannoitus sekä maaperän muokkaus/soranotto.

Pyhärannan tulokset ovat pieneltä pohjavesialueelta, jolla on jo 1990-luvulla ollut kasvihuoneviljelyä ja lisäksi alueella on melko paljon haja-asutusta. Pitoisuudet ovat kohonneet nopeasti vuoden 2009 jälkeen uudelleen aloitetusta kasvihuoneviljelystä johtuen. Talousveden nitraattipitoisuuden terveysperusteiseen raja-arvoon 50 mg/l on vielä kuitenkin matkaa, mutta nopeasta noususta johtuen alueella on syytä tehostaa tarkkailua ja ryhtyä toimenpiteisiin nitraattipitoisuuden nousun rajoittamiseksi.

Mikäli pohjaveden laatu on päässyt huonoksi, sen korjaaminen on hidasta, koska maaperästä liukenevaa ainemäärää ei useinkaan saada poistettua muutoin kuin vettä pumppaamalla. Pohjavesialueet tulee suojata vettä pilaavalta toiminnalta ja estää siellä olevien toimintojen saastuttava vaikutus esimerkiksi tekemällä olemassa olevalle asutukselle viemäröinti ja suojaamalla maantiet pohjavesisuojauksella.

Pohjaveden kloridipitoisuus

Pohjavesialueiden kuvaus
Masku: suolattava valtatie, Loimaa: suolattava valtatie, tehty suojaus v. 2008, Oripää: kauempana suolattavasta valtatiestä, Jämijärvi: luonnontilainen alue

Kloridia esiintyy pohjavedessä luonnollisestikin, mutta pitoisuus on yleensä alle 5 mg/l. Rannikolla ja vanhojen merenpohjasavien alueilla pohjaveden kloridipitoisuus voi olla tätä suurempi. Pohjaveden kloridipitoisuus kuvaa ihmistoiminnan vaikutuksia pohjavesien tilaan. Kloridipitoisuus kertoo veteen liuenneiden mineraalisuolojen kokonaismäärästä. Yleensä kloridipitoisuuden nousu on aiheutunut maanteiden suolauksesta tai jätevesipäästöistä. Joskus harvemmin saattaa kyse olla myös meriveden tunkeutumisesta pohjavesialueelle liiallisen vedenoton seurauksena.

Kuvaajassa esitetään neljän erilaisen pohjavesialueen seurantatietoja. Täysin luonnontilaisella alueella (Jämijärvi) pitoisuudet ovat pysyneet alhaisina. Oripään tulokset ovat suurehkolta alueelta, jonka läpi kulkee suolattu tie. Maskun ja Loimaan tulokset ovat voimakkaasti suolattujen teiden lähialueilta. Näillä alueilla pitoisuudet ovat olleet pääasiassa korkeampia kuin talousveden tavoitetaso 25 mg/l. Loimaan pitoisuuksien laskevaan trendiin on vaikuttanut vuonna 2008 tehty pohjavesisuojaus. Muutos on kuitenkin melko hidas, kuten yleensäkin pohjavesien nuhraantumis- ja saastumistapauksissa.

Mikäli pohjaveden laatu on päässyt huonoksi, sen korjaaminen on hidasta, koska maaperästä liukenevaa ainemäärää ei useinkaan saada poistettua muutoin kuin vettä pumppaamalla. Pohjavesialueet tulee suojata vettä pilaavalta toiminnalta ja estää siellä olevien toimintojen saastuttava vaikutus esimerkiksi tekemällä olemassa olevalle asutukselle viemäröinti ja suojaamalla maantiet pohjavesisuojauksella.

 

Maatalouden typpitaseessa vuosittaista vaihtelua


Ravinnetase kertoo maataloudessa käytettyjen ravinteiden hyötysuhteesta. Laskennallinen ravinnetase ei sellaisenaan kuvaa vesistökuormituksen määrää lyhyellä aikavälillä, mutta sen avulla on mahdollista arvioida vesistökuormituksen riskiä. Ylijäämäravinteiden määrä kertoo ravinnekuormitusriskistä, jonka toteutuminen riippuu vallitsevista sääolosuhteista. Lisäksi tasetta voidaan käyttää maatalouden ympäristötuen toimien kohdentamisen apuna.

Typpitaseeseen lasketaan mukaan lannoitteiden typpi, lannan typpi ja siementen typpisisältö. Taseen tulos saadaan, kun panoksista vähennetään sadon mukana pellolta poistuvat typpimäärät.

Varsinais-Suomen alueella typpitasetta nostaa Satakuntaa selvästi suurempi väkilannoitetypen käyttö. Satakunnassa on Varsinais-Suomea enemmän eloperäisiä ja karkeita kivennäismaita. Karkeiden kivennäismaiden ja erityisesti eloperäisten maiden typpilannoitustarve on savimaita alhaisempi, mikä selittää osaltaan eroa typpilannoituksessa alueiden välillä. Nurmet tarvitsevat typpeä viljakasveja enemmän ja nurmen suurempi osuus lisäsi Satakunnan alueen typpilannoitustarvetta Varsinais-Suomeen nähden.

Molemmilla alueilla tärkein viljakasvi on ohra. Satakunnan alueella kauraa viljellään lähes yhtä suurella osuudella peltoalasta kuin ohraa. Varsinais-Suomen alueella sitä vastoin ohraa ja kauraa suurempaa typpilannoitusta vaativien syys- ja kevätvehnien osuus peltoalasta oli Satakunnan aluetta selvästi suurempi.

Ravinnetaseet ovat laskeneet koko 2000-luvun ajan. Sääolosuhteita johtuen vuosittaista vaihtelua on kuitenkin jonkin verran.

Vuosien 2007 – 2009 hyvät viljasadot näkyvät tilastoissa laskevina ravinnetaseina. Tämä kertoo, että ravinteiden hyväksikäyttö oli ollut pitkään hyvä.  Vuonna 2010 ravinnetaseet kääntyivät kuitenkin taas nousuun, mikä johtui satotasoa laskeneesta kasvukauden lopun kuivuusjaksosta ja osaltaan myös viljelykasvien vaihtumisesta suurempaa typpilannoitusta vaativiksi. Ohran viljely väheni entisestään ja tilalle tuli vehnä ja öljykasvit.

Vuonna 2011 oli hieman parempi viljojen satovuosi, joka yhdistettynä lannoitteiden korkeampiin hintoihin ja satotuotteiden arvon heikkenemiseen johti pienempiin ravinnetaseisiin verrattuna vuoteen 2010. Kasvukausi 2012 oli myöhässä, viileä ja sateinen. Alueelliset vaihtelut olosuhteissa olivat suuria. Viljoilla päästiin  yleisesti  normaaleihin satotasoihin, mutta kaikkien viljalajien valkuaispitoisuudet jäivät keskimääräistä matalammiksi. Varsinais-Suomessa ei ollut suuria sadonmenetyksiä. Satakunnassa osa viljasadosta sekä perunan ja muiden erikoiskasvien sato jäi  odotettua pienemmäksi. Rypsisato menetettiin myös monilta osin. Lisäksi kotieläinten määrien lisääntyminen laajennusten myötä vaikutti ravinteiden käyttöön.

Kasvukausi 2013 oli lähes kaikille peltokasveille lämpötilan ja sateen ajoittumisen kannalta suotuisampi kuin kolmena edellisenä vuonna. Kasvukausi oli lämmin, mutta varsin kuiva. Sateet olivat paikallisia, minkä vuoksi satotasoissa esiintyi eroja pienienkin alueiden sisällä. Kylvökauden jälkeen helteinen sää nopeutti kasvustojen kehittymistä, mutta ne orastuivat kuivuuden vuoksi paikoin epätasaisesti. Viljasato oli kuitenkin suurin neljään vuoteen. Myös peruna-, sokerijuurikas- sekä rypsi- ja rapsisadot olivat parempia kuin edellisvuonna. Syysviljojen sadon kokonaismäärä jäi alhaiseksi, koska syksyn 2012 märkyys rajoitti kylvöjä.

Kasvukaudella 2014 kevät oli aikainen ja kylvöt saatiin tehtyä normaalia varhemmin.  Kasvukausi lähti hyvin alkuun lämpimän toukokuun myötä. Kesäkuun kylmän jakso hidasti hieman kasvua, mutta loppukesällä sää lämpeni uudestaan. Syksy oli vaihteleva. Viljasato oli keskimäärin hyvä. Erityisesti vehnästä saatiin huippusatoja, vaikka syksyn sateet heikensivät laatua.

Maatalouden fosforitase on vakiintunut kohtuullisen ylijäämän tasolle


Ravinnetase kertoo maataloudessa käytettyjen ravinteiden hyötysuhteesta. Laskennallinen ravinnetase ei sellaisenaan kuvaa vesistökuormituksen määrää lyhyellä aikavälillä, mutta sen avulla on mahdollista arvioida vesistökuormituksen riskiä. Ylijäämäravinteiden määrä kertoo ravinnekuormitusriskistä, jonka toteutuminen riippuu vallitsevista sääolosuhteista. Ylijäämäfosforin haitta on suurempi niillä alueilla, joilla fosforia on maassa runsaasti. Tasetta voidaan käyttää maatalouden ympäristötuen toimien kohdentamisen apuna.

Fosforitaseen panoksiin lasketaan lannoitteiden, lannan ja siementen sisältämä fosfori. Taseen tulos saadaan, kun panoksista vähennetään sadon mukana pellolta poistuvat ravinnemäärät.

Fosforitase on laskenut melko johdonmukaisesti. Myönteiseen kehitykseen on vaikuttanut lannoitussuositusten tarkentuminen.

Vuosien 2007 – 2009 hyvät viljasadot näkyvät tilastoissa laskevina ravinnetaseina. Tämä kertoo, että ravinteiden hyväksikäyttö oli ollut pitkään hyvä.  Vuonna 2010 ravinnetaseet kääntyivät kuitenkin taas nousuun, mikä johtui satotasoa laskeneesta kasvukauden lopun kuivuusjaksosta ja osaltaan myös viljelykasvien vaihtumisesta suurempaa typpilannoitusta vaativiksi. Ohran viljely väheni entisestään ja tilalle tuli vehnä ja öljykasvit. Vuonna 2011 oli hieman parempi viljojen satovuosi, joka yhdistettynä lannoitteiden korkeampiin hintoihin ja satotuotteiden arvon heikkenemiseen johti pienempiin ravinnetaseisiin verrattuna vuoteen 2010. Kasvukausi 2012 oli myöhässä, viileä ja sateinen. Alueelliset vaihtelut olosuhteissa olivat suuria. Viljoilla päästiin  yleisesti  normaaleihin satotasoihin, mutta kaikkien viljalajien valkuaispitoisuudet jäivät keskimääräistä matalammiksi. Varsinais-Suomessa ei ollut suuria sadonmenetyksiä. Satakunnassa osa viljasadosta sekä perunan ja muiden erikoiskasvien sato jäi  odotettua pienemmäksi. Rypsisato menetettiin myös monilta osin. Lisäksi kotieläinten määrien lisääntyminen laajennusten myötä vaikutti ravinteiden käyttöön.

Kasvukausi 2013 oli lähes kaikille peltokasveille lämpötilan ja sateen ajoittumisen kannalta suotuisampi kuin kolmena edellisenä vuonna. Kasvukausi oli lämmin, mutta varsin kuiva. Sateet olivat paikallisia, minkä vuoksi satotasoissa esiintyi eroja pienienkin alueiden sisällä. Kylvökauden jälkeen helteinen sää nopeutti kasvustojen kehittymistä, mutta ne orastuivat kuivuuden vuoksi paikoin epätasaisesti. Viljasato oli kuitenkin suurin neljään vuoteen. Myös peruna-, sokerijuurikas- sekä rypsi- ja rapsisadot olivat parempia kuin edellisvuonna. Syysviljojen sadon kokonaismäärä jäi alhaiseksi, koska syksyn 2012 märkyys rajoitti kylvöjä.

Kasvukaudella 2014 kevät oli aikainen ja kylvöt saatiin tehtyä normaalia varhemmin.  Kasvukausi lähti hyvin alkuun lämpimän toukokuun myötä. Kesäkuun kylmän jakso hidasti hieman kasvua, mutta loppukesällä sää lämpeni uudestaan. Syksy oli vaihteleva. Viljasato oli keskimäärin hyvä. Erityisesti vehnästä saatiin huippusatoja, vaikka syksyn sateet heikensivät laatua.

Fosforipitoisuudet merissä


Saaristomeri on kokonaisuudessaan rehevöitynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Rehevöityminen näkyy selvimmin rannikon lähellä ja sisäsaaristossa. Veden laatu paranee ulkosaaristoa ja avomerta kohti. 2000-luvun alussa fosforipitoisuuden nousu taittui ja on sen jälkeen pysynyt suurin piirtein samalla tasolla.  Ulkoisen kuormituksen lisäksi fosforipitoisuutta nostaa sisäinen kuormitus.

Selkämeri on paikoin rannikkovyöhykettä lukuun ottamatta vähemmän rehevöitynyt kuin Saaristomeri. Selkämertakin rehevöityminen uhkaa, mikä näkyy selvimmin rannikon tuntumassa ja vedenvaihdoltaan sulkeutuneissa lahdissa.

Jokien fosforipitoisuudet

Vuosittaiset fosforipitoisuudet kasvoivat 1980-luvulla Paimionjoessa, joka on valuma-alueeltaan maatalousvaltaista ja maaperältään savista. 2000-luvulla vedenlaatu on pitkälti vaihdellut sadannan ja lämpötilojen mukaan. Esimerkiksi vuodet 2002–2003 olivat vähäsateisia, minkä seurauksena ravinteiden huuhtoutuminen valuma-alueilta väheni merkittävästi. Talvet 2009/2010 ja 2010/2011 olivat puolestaan kylmiä, minkä takia talviaikainen ravinteiden huuhtoutuminen vesistöihin väheni.

Satakunnassa joet virtaavat tyypillisesti järvien kautta, mikä tasoittaa veden laatua ja virtaamien vaihtelua. Kokemäenjoessa vuosittainen fosforipitoisuus on jo laskenut vesiensuojelutoimenpiteiden ansiosta 1980-luvun tasosta tavoitetilan tuntumaan.