Luonnonvarat

Etusivu / Indikaattorit / Arkistoitu kategoriassa "Luonnonvarat"

Metsävarat


Puuston kasvun ja poistuman avulla seurataan puuston määrän kehitystä. Poistuma sisältää hakkuissa ja metsänhoitotöissä poistetun puuston ja luonnollisen poistuman. Kestävä puuntuotanto ja puunkäyttö hidastavat kasvihuoneilmiötä, turvaavat metsäluonnon monimuotoisuuden ja toteuttavat luonnonvarojen kestävän käytön periaatetta. Metsien hoito, turvemaiden ojitus ja metsämaan rehevöityminen ovat lisänneet kasvua, toisaalta happamoittava laskeuma on vaikuttanut haitallisesti metsien terveydentilaan.

Puuston kasvun arviot perustuvat Metsäntutkimuslaitoksen 1920-luvulla aloittamiin kattaviin metsävarojen inventointeihin (Valtakunnan metsien inventointi, VMI). Koepuista mitataan läpimitan kasvu ja pituuskasvu edeltävän viiden vuoden aikana. Yhdennestätoista inventoinnista on laskettu tuloksia neljän ensimmäisen mittausvuoden (2009-2012) perusteella.

Puuston kasvu on ollut vuodessa 6,4 miljoonaa ja kokonaispoistuma keskimäärin 4,8 miljoonaa kuutiometriä. Puuston määrä siis lisääntyy edelleen 1,8 miljoonan kuutiometrin vuosivauhtia ja noin neljännes kasvusta jää kerryttämään puuvarantoa. Suurin hakkuumäärä, joka vuosittain voitaisiin hakata vähentämättä tulevaisuuden tuottoja, on 5,3 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuumäärä on ollut keskimäärin 4,1 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuista kertyneestä puusta noin 43 % on tukkipuuta, 40 % kuitupuuta ja noin 17 % polttopuuta.

Lounais-Suomen metsät sitovat noin 2 miljoona CO2 tonnia vuodessa. Lisäksi on huomattava, että monet puutuotteet sitovat hiiltä vuosikymmeniksi, joten kaikki puustoon sitoutunut hiili ei vapaudu hakkuuhetkellä.

Pohjavesien suojelusuunnitelmat

Pohjaveden suojelusuunnitelmien laadinta kuvaa aktiivisuutta pohjaveden suojelussa. Suojelusuunnitelmalla pyritään suojelemaan pohjavesialue rajoittamatta kuitenkaan maankäyttöä tarpeettomasti. Suunnitelmaa käytetään ohjeena maankäytön suunnittelussa ja viranomaisvalvonnassa. Siinä selvitetään alueen hydrogeologiset ominaisuudet, kartoitetaan riskikohteet sekä laaditaan toimenpidesuositukset alueella jo oleville tai sinne mahdollisesti tuleville riskikohteille.

Suojelusuunnitelmien laatimisesta vastaavat kunnat ja vedenottajat. Mitä enemmän riskitoimintoja pohjavesialueeseen kohdistuu, sitä tärkeämmässä roolissa suojelusuunnitelma on. Suojelusuunnitelmat pitäisi päivittää noin kymmenen vuoden välein.

Ympäristöohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että kaikille tärkeille (I-luokan) pohjavesialueille laaditaan suojelusuunnitelma vuoteen 2015 mennessä. Varsinais-Suomessa suojelusuunnitelmia oli tehty vuoden 2014 loppuun mennessä 80 kpl (tavoite:129). Lähempänä tavoitetta ollaan Satakunnassa, jossa on tehty 62 suunnitelmaa (tavoite: 69).

Pohjaveden suojelusuunnitelmien laatimiseen on mahdollista saada valtion tukea maksimissaan 50 % kustannuksista. Tukea on haettavissa vuosittain lokakuun loppuun mennessä.

Metsien suojelu

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO tarjoaa keinoja turvata metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeitä ja lajistoltaan monipuolisia metsäluontokohteita. Suojelu perustuu metsänomistajien vapaaehtoisuuteen ja voi olla määräaikaista tai pysyvää. Suojelua toteuttavat ELY-keskukset ja Suomen metsäkeskus.

Varsinais-Suomen ELYn tavoitteena on suojella METSOn kautta metsäisiä elinympäristöjä Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa 10 000 ha vuoteen 2020 mennessä. Suomen metsäkeskuksen (Lounais-Suomen ja Rannikon alueet) tavoitteena on saada metsosopimusten tai luonnonhoitohankkeiden piiriin vajaat 10 000 ha arvokasta metsäluontoa. Vuoden 2012 loppuun mennessä METSO-ohjelmassa on suojeltu yhteensä 4894 hehtaaria. Pinta-alasta noin 60 % on suojeltu määräaikaisten ympäristötukisopimusten avulla. ELY-keskuksen määrärahat uusien kohteiden suojeluun ovat tällä hetkellä tavoitteisiin nähden riittävät, mutta Metsäkeskuksen määrärahoja on niukennettu. Monet ympäristötukisopimukset ovat lähivuosina päättymässä ja sopimusten uusimisesta kiinnostuneille metsänomistajille olisi hyvä pystyä tarjoamaan jatkoa. Mikäli sopimuksia ei jatketa tai muuteta pysyviksi suojelukohteiksi, on METSO-ohjelmalle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen entistä vaikeampaa

Pysyvästä rauhoituksesta ja myynnistä saatava korvaus on verovapaata ja se maksetaan kertakorvauksena. Valtaosassa pysyvän suojelun kohteista metsänomistaja on valinnut yksityisen suojelualueen perustamisen, jolloin maapohja jää hänen omistukseensa. Maapohjineen kaupalla suojeltuja kohteita on noin puolet yksityisten suojelualueiden määrästä. Määräaikaisesta ympäristötukisopimuksesta maksettava korvaus muuttui verolliseksi 1.1.2012. Sopimusten kysyntä kasvoi vuonna 2011, jolloin määräaikaisia sopimuksia solmittiin 244 hehtaarille, mutta vuonna 2012 uusia ympäristötukisopimuksia tehtiin vain 112 hehtaarille.

METSO-ohjelman suosio metsänomistajien keskuudessa on kasvanut ja tietoa METSOn mahdollisuuksista välittyy myös vertaiskokemusten kautta. Kunnille ja seurakunnille myönnetyt METSO-kohteiden inventointiavustukset voivat lähitulevaisuudessa näkyä suojelupinta-alojen kasvamisena. Lounais-Suomessa kahdeksan kuntaa on saanut avustusta inventoinnin tekemiseen ja joissakin kunnissa potentiaalisia METSO-kohteita on kartoitettu kuntien omista varoista.

Maa-ainesten otto

Soran ja kalliokiviaineksen ottomäärät kertovat uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä. Indikaattori kuvaa maa-aineslupien perusteella tapahtuvan ottamistoiminnan kehitystä Lounais-Suomessa. Maa-ainesluvanvaraisten ottoalueiden lisäksi erityisesti kalliomursketta otetaan suurien rakennushankkeiden yhteydessä eivätkä nämä luvut sisälly indikaattoriluvun ottomääriin.

Vuosittainen ottomäärien vaihtelu kertoo lähinnä rakennustoiminnan volyymin vaihtelusta. Lounais-Suomessa kalliokiviaineksen ottomäärät ovat viime vuosina nousseet jo suuremmiksi kuin luonnonsoran ottomäärät. Koska soranottolupia myönnetään aiempaa vähemmän, ovat myönnettävät kallionottoluvat ainesmääriltään suuria.

Asutuskeskusten läheisyydessä hyödynnettävissä olevien soravarojen riittävyys on rajallista, joten kalliokiviaineksen käyttötarve kasvaa. Sora- ja hiekkavarojen hyödyntäminen aiheuttaa riskin pohjavesille ja se vaikuttaa usein haitallisesti myös ympäröivään maisemaan ja luontoon. Kalliokiviainesten otolla voidaan osaltaan korvata soranottoa, jos se tehdään hallitusti ja suunnitelmallisesti aiheuttamatta haittaa luonnolle ja maisemakuvalle.

Betonimurskeen hyötykäyttö maarakentamisessa on mahdollista, kun asiasta on tehty ilmoitus ELY–keskukselle. Betonimurskeen keskimääräinen vuosittainen käyttömäärä (m3) on vaatimaton, jos sitä verrataan vastaavaan soran ja kalliokiviaineen vuosittaiseen käyttömäärään. Betonimurskeen ja eräiden tuhkien käyttöä on lisättävä maarakennuskohteissa, jotta sora- ja kalliokiviaineiden käyttöä voidaan vähentää.

 

Luomutuotanto

Luonnonmukainen tuotanto eli luomutuotanto on viljelymenetelmä, joka korostaa kestävän kehityksen periaatteisiin tukeutuvaa ekologisesti kestävää maataloutta. Luomutuotanto on kokonaisvaltainen tilanhoito- ja elintarvikkeiden tuotantojärjestelmä, jossa yhdistyy ympäristön kannalta parhaat käytännöt: pitkälle kehittynyt biologinen monimuotoisuus, luonnonvarojen säästeliäs käyttö sekä kotieläinten hyvinvoinnin huomioiminen.

Luomutuotanto vaikuttaa luontoarvokkaan maataloustuotannon maisemien tilan ennallistamiseen, säilyttämiseen ja parantamiseen, vesien käytön hallinnan edistämiseen, maaperän eroosion torjumiseen ja maaperän hoidon parantamiseen.

Luomutuotanto on vakiintunut tuotantotapana. Sen yhtenä piirteenä on tarkkaan määritellyt tuotantosäännöt, joita valvotaan luomutiloilla vuosittain Eviran tuotantotarkastuksessa. Päämääränä on tuottaa markkinoille luomutuotteita kuluttajille ja tuottaa hyödykkeitä, jotka edistävät ympäristönsuojelua, eläinten hyvinvointia ja maaseudun kehittämistä.

Lounais-Suomen luomupinta-ala oli vuonna 2000 noin 24 700 hehtaaria. Tämän jälkeen pinta-ala väheni ollen alimmillaan vuonna 2006, jolloin luomutuotannossa oli noin 18 300 hehtaaria. Luomutilojen ja -peltoalan väheneminen vuosina 2000 – 2006 selittyy sillä, että luomutuotteista maksettu hinta ei ollut kilpailukykyinen, koska kotimaista kysyntää luomutuotteille oli vielä vähän. Toiseksi luomutuen taso ei motivoinut luomuviljelijää tekemään uutta viiden vuoden mittaista luomusopimusta päättyvän sopimuksen jälkeen.

Luomueläinsopimuksia alettiin tehdä vuonna 2005, jolloin myös luomueläimille maksettiin luomutukea. Luomueläintuotannon kasvaminen vaikutti luomukasvimarkkinoiden piristymiseen.

Ympäristötukikauden 2007 – 2013 luomusopimusehtoja tarkistettiin vuonna 2007 ja luomutuen määrää korotettiin. Tämän jälkeen alkoi luomupinta-alan tasainen kasvu. Kasvavat luomumarkkinat ja alueella tapahtuvat panostukset niiden kehittämiseksi ovat lisänneet kiinnostusta luomutuotantoon siirtymiseen. Myös maatalouden rakennemuutos ja maatalouden ympäristöasioiden painottaminen ovat edistäneet tilojen siirtymistä luomutuotantoon.

Vuonna 2015 Lounais-Suomen luomuala oli yhteensä 28 000 hehtaaria ja noin 6 % viljellystä peltoalasta.

Maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 tavoitteena on, että luonnonmukaisen tuotannon ala olisi 20 %. Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on 16 % viljellystä maatalousmaan alasta vuonna 2020.

Luonnonmukaisen tuotannon tuki kohdennetaan tuotantosuunnan mukaan (kasvinviljelytila ja kotieläintila). Lisäksi eriytetään tukitaso avomaan vihanneksilla paremmin vastaamaan niitä kustannuksia, joita luonnonmukaisen tuotantotavan noudattaminen puutarhakasveilla aiheuttaa.

Luomutuotannon kasvu lisää myös luomutuotteiden valikoimaa, vastaa kasvavaan kysyntään vähittäiskaupassa ja ammattikeittiöissä ja turvaa luomuelintarvikkeiden raaka-aineen saantia.

Luomutuotannon tilastot (evira.fi)

Luomukysely 2013