Tekstiilijätteen jalostus kehittymässä – Varsinais-Suomeen kaavaillaan jalostuslaitosta

EU:n jätedirektiivin mukaan tekstiilijätteen erilliskeräys on järjestettävä vuoteen 2025 mennessä. Varsinais-Suomeen on suunnitteilla poistotekstiilien jalostuksen pilottilaitos, joka jatkossa mahdollistaisi täysimittaisen jalostuslaitoksen rakentamisen koko Suomen tekstiilijätteiden käsittelyyn.

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:lle on toukokuussa myönnetty tukea kahteen laitoksen perustamiseen ja tekstiilijätteen hyödyntämiseen tähtäävään hankkeeseen. Saadut rahoitukset on suunnattu jalostuslaitoksen toiminnan suunnitteluun ja käynnistämiseen. Jalostuslaitoksen perustaminen edistäisi EU-velvoitteiden saavuttamista.

Varsinais-Suomen Liiton myöntämä AIKO-rahoitus tukee laitoksen liiketoiminnan suunnittelua. Sen avulla tehdään markkinakartoitus ja laaditaan laitoksen liiketoimintasuunnitelma. Hanke on alkanut toukokuussa 2018 ja kestää vuoden.

Käsittelylaitoksen alkuinvestointeihin ja kehittämiseen on puolestaan saatu tukea Työ- ja elinkeinoministeriöltä ja kuntien jätelaitoksilta. Yhteensä 600 000 euron tuella on tarkoitus käynnistää jalostuslaitoksen pilottijakso laitehankintoineen ja suunnitella laitoksen myöhempää kehitystä. Kaksivuotinen hanke alkaa loppukesällä 2018.

Nyt rahoitusta saaneet toimet toteutetaan läheisessä yhteystyössä alan yritysten kanssa. Keskeisenä osapuolena mukana on myös Telaketju-verkosto, joka on Lounais-Suomen jätehuollon, Turun ammattikorkeakoulun ja Teknologian tutkimuskeskuksen (VTT) vetämä yhteistyöverkosto, jonka tarkoituksena on kehittää tekstiilien kestävää kiertoa. Telaketjun tavoitteena on edistää tekstiilin keräystä, lajittelua ja jalostusta vastaamaan kierrätystekstiiliä hyödyntävien yritysten tarpeisiin.

Lisätiedot

Sini Ilmonen, kiertotalousasiantuntija, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy
sini.ilmonen@lsjh.fi
+358 40 867 0139