Saarenjärvellä tehostetaan ravinteiden keräämistä ja kierrättämistä

SAAVI (Saarenjärven ravinteiden keräämisen yhteistyö ja ylläpito) on vesien- ja merenhoidon kärkihanke. Toiminnalla tähdätään ravinteiden keräämisen ja kierrättämisen tehostamiseen Lounais-Suomessa sijaitsevalla Saarenjärvellä parantamalla järven kosteikkoluonnetta ravinteiden kerääjänä. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on Saarenjärven tilan parantaminen.

Hankkeessa yhteensovitetaan järvelle kohdistuvia käyttöpaineita siten, että järven kosteikkoluonne ja luonnon monimuotoisuus voidaan turvata ja niitä voidaan lisätä. Alueelle tehdään toimenpiteitä ohjaava luonnonhoitosunnitelma, jossa tarkennetaan ja toteutetaan hoitotoimenpiteitä Kiskonjoen vesistön Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti. Lisäksi paikallisia sitoutetaan alueella tehtäviin luonnonhoitotoimiin ja ravinteiden kierrätykseen, jotta näille saadaan jatkuvuutta.

Konkreettisia toimenpiteitä alueella ovat vesikasvillisuuden niitot, elinympäristökunnostukset (esimerkiksi laidunalueiden raivaus), kosteikkosuunnitelman laatiminen alueelle, niittomassan biohiiltämiskokeilut ja peltolevitys.

Toimia toteutetaan 1.9.2017- 30.11.2019 välisenä aikana yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Maa- ja kotitalousnaisten kanssa. Ympäristöministeriö on rahoittanut hanketta 154 000 eurolla. Hanke toteuttaa osaltaan Suomen vesienhoidon ja merenhoidon toimenpideohjelmia, joissa esitetään toimet vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Lisäksi hanke toteuttaa hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön -kärkihanketta.

Lisätiedot:

Maria Yli-Renko, Varsinais-Suomen ELY-keskus
maria.yli-renko@ely-keskus.fi
puh. 029 502 3020