Kuntec hyödyntää kaduilta kerättyä hiekoitushiekkaa maarakentamisessa

Katujen puhdistaminen on jokakeväinen työ. Puhdistamisen yhteydessä kaduilta nostetaan tonneittain hiekoitushiekkaa. Aiemmin käytetty hiekoitushiekka on toimitettu kaatopaikoille ja maankaatopaikoille.

Nykyisin Kuntec hyödyntää Turun alueelta kerätyn hiekoitushiekan. Kaduilta nostetun hiekoitushiekan uusiokäyttökohteita voivat olla esimerkiksi puistokäytävät, sorapintaiset parkkialueet ja erilaiset kaivantojen täytöt. Hyödyntämällä katujen puhdistamisessa kerättyä hiekoitushiekkaa säästetään osaltaan uusiutumattomia kiviainesvaroja ja vähennetään merkittävästi kaatopaikalle päätyvän materiaalin määrää.

Käytetty hiekoitushiekka on paikoin roskaantumisen tai liikenteen päästöjen haitta-aineiden likaamaa, mikä on aiemmin aiheuttanut sen, että kaikki nostettu materiaali on päätynyt kaatopaikalle. Nyt nostettaessa hiekoitushiekkaa kaduilta se erotellaan käyttökohteen mukaan. Kevyen liikenteen väylien ja omakotitaloalueiden hiekoituksessa käytetty materiaali on huomattavasti puhtaampaa, kuin keskustasta tai pääväyliltä nostettu materiaali. Hyötykäyttökelpoinen materiaali saadaan suunnitelmallisen keräämisen myötä erotettua hyvin kaatopaikalle joutavasta.

Hiekoitushiekkaa levitetään Kuntecin toimesta talven olosuhteista riippuen noin 3000 – 10000 tonnia vuosittain. Tästä määrästä saadaan katujen puhdistamisen yhteydessä kerättyä takaisin noin kolmannes, josta hyötykäyttökelpoista on karkeasti arvioiden 80 prosenttia. Hyötykäyttökelpoisuus varmistetaan seuraamalla materiaalista otettavien näytteiden haitta-ainepitoisuuksia. Seurantaa on tehty jo parin vuoden ajan ja näytteet ovat tähän mennessä olleet puhtaita.

Lisätiedot:

Mikko Kunttu, tuotantojohtaja
mikko.kunttu@kuntec.fi
+358 44 907 2418