työllisyysaste

Lounaistieto / Posts tagged "työllisyysaste"
Työllisyysaste kasvaa tasaisesti Varsinais-Suomessa

Työllisyysaste kasvaa tasaisesti Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen työllisyysasteen kasvu on jatkunut kesän aikana. Työllisyysasteen kehitystrendi on kasvanut vuoden 2016 alusta noin neljällä prosenttiyksiköllä ja ohitti koko maan kehitystrendin vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä. Jos kehitys jatkuu nykyisen kaltaisena, saavuttaa maakunnan työllisyysaste valtakunnallisesti asetetun 72 prosentin tavoitteen ensi vuoden alkupuolella.

Työ- ja elinkeinoministeriön marraskuun alussa julkaiseman työmarkkinaennusteen mukaan työllisyyden kasvu vahvistuu ensi vuonna koko maassa. Ennusteen mukaan työllisyys kasvaa ensi vuonna 25 000 hengellä, kun kuluvan vuoden aikana työllisten määrä kasvaa noin 15 000:lla. Varsinais-Suomen myönteisen taloussuhdanteen huomioiden ei ole syytä olettaa, etteikö työllisyyden vahva kasvuvauhti näkyisi myös Varsinais-Suomen työttömyysasteessa.

Neljännesvuosittainen työllisyysaste laaditaan Tilastokeskuksen tekemän haastattelututkimuksen pohjalta. Tämä lisää jonkin verran etenkin maakunnallisten lukujen epävarmuutta. Esimerkiksi tämän vuoden toukokuussa ja elokuussa haastattelujen perusteella arvioitu työllisten määrä Varsinais-Suomessa oli epäuskottavan alhainen, minkä vuoksi näiden kuukausien tiedot on korvattu naapurikuukausien lukuihin perustuvilla estimaateilla.

Tarkempia tietoja Varsinais-Suomen työllisyys- ja työttömyyskehityksestä löytyy Lounaistiedon tilastopalvelusta.

 

Julkaistu 20.11.2017

Työllisyysaste kasvaa kohisten Varsinais-Suomessa

Työllisyysaste kasvaa kohisten Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen työllisyysaste on kasvanut nopeasti kuluneen vuoden aikana. Työllisyysasteen kehitystrendi on kasvanut vuoden 2016 alusta noin kolmella prosenttiyksiköllä ja ohitti koko maan kehitystrendin vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä. Jos kehitys jatkuu nykyisen kaltaisena, saavuttaa maakunnan työllisyysaste 72 prosentin rajan jo kuluvan vuoden lopussa.

Työllisyyden nopean kasvun rinnalla myös työttömyysaste on kääntynyt selvään laskuun. Työ- ja elinkeinoministeriön ennusteen mukaan työttömyysasteen lasku kiihtyy vuoden 2017 aikana valtakunnallisesti, mikä tarkoittaa, että Varsinais-Suomessa voidaan odottaa vähintään nykyisen työttömyyden laskuvauhdin jatkumista. Työttömyysasteen kehitystrendin voikin olettaa laskevan nykyisestä noin 12 prosentista lähemmäs kymmentä prosenttia vuoden loppuun mennessä.

Tarkempia tietoja Varsinais-Suomen työllisyys- ja työttömyyskehityksestä löytyy Lounaistiedon tilastopalvelusta.

tyollisyys-tyottomys-trendikehitys 2017-I some

Julkaistu 22.5.2017