Haemme verkostokoordinaattoria Lounaistietoon

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Haemme verkostokoordinaattoria Lounaistietoon

Haemme verkostokoordinaattoria vastaamaan Lounais-Suomen aluetietopalvelu Lounaistiedon toiminnan kehittämisestä ja koordinoinnista.

Varsinais-Suomen liiton yhteydessä toimiva Lounaistieto on Lounais-Suomen alueellinen tietopalvelu. Ylläpidämme alueellista karttapalvelua, avoimen datan dataportaalia ja tilastotietopalvelua. Lisäksi järjestämme avoimeen tietoon liittyviä tapahtumia ja toimimme asiantuntijaorganisaationa esimerkiksi paikkatietoaineistojen käyttöön ja paikkatietoinfrastruktuuriin liittyvissä hankkeissa.

Alueen toimijoiden yhteistyönä rakennettavaa Lounaistietoa rahoittaa yhteistyöverkosto, jolla on pitkä historia alueellisen paikkatietoyhteistyön edistämisessä. Verkostoon kuuluvat Varsinais-Suomen liitto, Satakuntaliitto, Turun kaupunki, Turun yliopisto sekä Åbo Akademi yhdessä Yrkeshögskolan Novian kanssa.

Lounaistieto toimii Turussa osana Varsinais-Suomen liiton tietopalveluryhmää. Lounaistieto-tiimiin kuuluvat verkostokoordinaattorin lisäksi aluetietopalvelua johtava tietopalvelupäällikkö, karttapalvelun kehittämisestä vastaava paikkatietoasiantuntija sekä projektisuunnittelija.

Verkostokoordinaattorin pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat:

  • yhteistyöverkoston toiminnan suunnittelu ja koordinointi
  • Lounaistiedon tietopalvelujen kehittämiseen osallistuminen
  • Paikkatietoalustan maakunta-osahankkeen koordinointi osana koordinaatiotiimiä
  • maakuntakaavojen digitalisoimishankkeen koordinointi ja toteutus
  • Lounaistiedon sisällöntuotanto, viestintä ja markkinointi sekä yhteistyösuhteiden hoitaminen
  • uusien hankeavausten ideointi ja suunnittelu

Edellytämme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa, paikkatieto-osaamista sekä tehtävien hoitamisen kannalta sopivaa työkokemusta. Lisäksi edellytämme erinomaisia vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja, viestintäosaamista sekä hyvää suomen ja englannin kielen taitoa ja vähintään tyydyttävää ruotsin kielen taitoa. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää myös Suomen kaavoitusjärjestelmän tuntemista. Hankeosaaminen, maakuntakaavoituksen erityistuntemus, paikkatietoalan kontaktiverkostot, hyvä ruotsin kielen taito ja kokemus datan avaamisen tehtävistä katsotaan hakijalle eduksi.

Työsuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Tehtävän vaativuuden arvioinnin mukaan toimen tehtäväkohtainen palkka on 3 673,75 euroa/kk. Tehtävä on määräaikainen sijaisuus, ja se täytetään ajalle 1.4.2019–20.1.2020 tai sopimuksen mukaan.

Hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa 18.2.2019 klo 9:00 mennessä osoitteeseen kirjaamo@varsinais-suomi.fi.
Lisätietoja tehtävästä antaa verkostokoordinaattori Sara Tamsaari (sara.tamsaari@varsinais-suomi.fi, 040 768 7977) ja tietopalvelupäällikkö Antti Vasanen (antti.vasanen@varsinais-suomi.fi, 050 410 2294).
null